Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Pillustani en luovu

Lauri Tiainen

Seksipalstan kuvituspiirros.
Lauri Tiainen

7.10.2016 14.47

Annakaisa Suni

Seksi on aina ollut positiivinen asia K:lle. Ennen sukupuolenkorjausprosessia, sen aikana ja sen jälkeen.

K määriteltiin syntymässä naiseksi. Teini-ikäisenä K ymmärsi, ettei ole nainen. Hän alkoi miettiä vaihtoehtoja ja tajusi, ettei ole myöskään mies. Nyt 25-vuotiaana hän kutsuu itseään muunsukupuoliseksi.

K:n rinnat ja munasarjat on poistettu leikkauksella. Koska munasarjat eivät enää tuota hänelle sukusoluja, hän käyttää lopun elämäänsä hormonilääkkeitä. Niiden myötä esimerkiksi hänen äänensä on madaltunut. Nimensä hän on vaihtanut virallisesti aiempaa sukupuolineutraalimmaksi.
K:n alapäähän kirurgi ei ole koskenut.

”Pillu on fantastinen asia! Olen kiintynyt siihen”, K sanoo.

K kokee, ettei alapää määrittele hänen sukupuoltaan. Hän voi itse päättää, millaisia nautinnollisia asioita kehollaan tekee. Hän pitää siitä, että häntä penetroidaan. K tykkää leikkiä passiivisella, stereotyyppisen naisellisella roolilla, vaikka ei nainen olekaan. Pillu on erityisen hyvä ruumiinosa siksi, että anaaliseksi ei ole hänen juttunsa.

Fyysinen seksiakti ei ole muuttunut sen jälkeen, kun K aloitti korjausprosessin. Hän on kuitenkin tullut tietoisemmaksi itsestään ja kehostaan. Hän ei tunnista itseään ajatuksesta, että seksi olisi transsukupuoliselle pelottava ja vaikea asia.

”Seksi on voimavara ja intohimo. On vapauttavaa huomata, että saa panna niin paljon kuin haluaa niillä vehkeillä, jotka on. Tärkeintä on suostumus ja kommunikaatio.”


Transsukupuolisuutta määrittävät tutkijat ja lääkärit, jotka eivät itse ole transsukupuolisia. Hoidon katsotaan onnistuneen, jos genitaalit näyttävät hyviltä, mahdollisimman paljon tavallisilta miehen tai naisen sukupuolielimiltä.

Mieheksi sukupuolensa korjaavalle voidaan rakentaa syntymässä saadun näköinen ja kokoinen penis esimerkiksi käsivarren ihosta. Se ei jäykisty itsestään, mutta sen voi taivuttaa käsin erektioon. Kovin paljon tuntoa sellaisessa peniksessä ei ole.

Toinen menetelmä on rakentaa penis klitoriksesta. Se voi jäykistyä ja tuntea kuten klitoriskin, mutta se on noin peukalon kokoinen eikä sitä voi käyttää yhdyntään perinteisessä mielessä.

Sukupuolenkorjaus ei siis toimi niin, että leikkaamalla ja liimaamalla vaihdetaan naisen genitaalit miehisiin tai päinvastoin. K sanoo, että läheskään kaikki sukupuoltaan korjaavat eivät valitse leikkausta. Yksilöllisiä vaihtoehtoja on monta.


K:n tapa toimia ihmissuhteissa on radikaali rehellisyys. Hän on polyamorinen, eli hän voi olla suhteessa monen ihmisen kanssa yhtä aikaa. Ennen seksiä uuden kumppanin kanssa puhutaan rajoista ja mieltymyksistä. Myös seksin aikana K kysyy usein, saako hän koskettaa kumppaniaan tietyllä tavalla.

”Ihmiset luulevat, että polyamoria on koko ajan villiä ryhmäseksiä. 95 prosenttia ajasta juomme teetä ja puhumme tunteistamme.”

K:n nykyinen kumppani on mies, joka on aiemmin harrastanut seksiä vain naisten kanssa. Kumppani oli aluksi hämmentynyt, kun K kesken seksin pysähtyi ja kysyi, onko kosketus ok.

”Sanoin, että totta kai pitää kysyä ja varmistaa. Seksistä ei voi puhua liikaa.”

K:n nimen alkukirjain on muutettu. Meidän pitäisi puhua enemmän seksistä. Siksi Vihreä Lanka kertoo, mitä ihmiset ovat oppineet seksistä. Haluatko haastateltavaksi? Kirjoita Annakaisa Sunille osoitteeseen annakaisa.suni@vihrealanka.fi. Voit esiintyä haastattelussa nimettömänä.




Viite