Aseet

Ihmisoikeusjärjestö Amnestyn tuoreen raportin mukaan Suomesta on viety aseita ja ammuksia Bahrainiin ja Egyptiin. Järjestö moittii aseiden vientiä maihin, joissa niitä saatetaan käyttää vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin.

avainsanat: aseet

2011-10-19 09:24 - Lasse Leipola

Vihreiden kansanedustaja Osmo Soininvaara miettii blogissaan syitä Norjan perjantaiselle tragedialle. Hänen mukaansa on tärkeämpää etsiä syitä kuin syyllisiä.

avainsanat: aseet, maahanmuutto, terrorismi

2011-07-26 10:31 - Saija Räsänen

Helsingissä käynnistyy tällä viikolla "Ruokaa, ei aseita"- työleiri. Leiriläiset jakavat ilmaista kasvisruokaa ympäri kaupunkia tämän viikon torstaista ensi viikon perjantaihin.

avainsanat: aseet, kasvisruoka

2010-07-21 11:09 - Saija Räsänen

Euroopan unionin asevientirajoituksissa on vakavia puutteita, sanotaan ihmisoikeusjärjestö Amnestyn tänään julkaisemassa raportissa. Nykyiset säädökset eivät estä asevientiä ihmisoikeuksia rikkoviin maihin.

avainsanat: aseet, euroopan unioni, ihmisoikeudet

2010-07-19 12:51 - Saija Räsänen

Europarlamentaarikko Heidi Hautala haluaa Suomen lopettavan asekaupan Israelin kanssa. Hautala on allekirjoittanut adressin, jossa vaaditaan Suomen ja Israelin sotilaallisen yhteistyön lopettamista.

avainsanat: aseet

2010-07-19 09:03 - Saija Räsänen

Euroopan parlamentti hyväksyi eilen torstaina rypäleaseet kieltävän Oslon sopimuksen. Yli puolet maailman maista on allekirjoittanut sopimuksen, mutta Suomi ei kuulu tähän joukkoon.

avainsanat: aseet, euroopan unioni

2010-07-09 09:32 - Saija Räsänen

”Kukaan ei voi olla varma, että tällaisia rikoksia ei tapahdu enää koskaan, mutta meidän täytyy rohkeasti etsiä ratkaisuja, jotka pienentävät vastaavien järkyttävien tapahtumien riskiä”, oikeusministeri Tuija Brax sanoo.

avainsanat: aseet

2010-06-23 09:22 - Lasse Leipola

Suomalaisten työeläkkeitä on sijoitettu muun muassa ase-, alkoholi- ja tupakkayhtiöihin, selviää Finnwatchin ja Safer Globe Finlandin tekemästä kyselystä työeläkeyhtiöille

avainsanat: alkoholi, aseet, sijoittaminen, tupakka, työeläkkeet, ydinaseet

2010-06-09 15:56 - Saija Räsänen

Rypäleaseet kieltävän Oslon sopimuksen voimaantulo vahvistui viime yönä, kun Burkina Faso ja Moldova ratifioivat sopimuksen. Suomi jättäytyy seuraamaan sivusta.

avainsanat: aseet

2010-02-17 14:52 - Lasse Leipola

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.