Laivaliikenne

EU:n ja Euroopan ulkopuolisten suurvaltojen välejä on kiristänyt EU:n yksipuolinen päätös aloittaa lentoliikenteen päästökauppa. Vastaavia markkinaehtoisia päästövähennyksiä suunnitellaan myös laivaliikenteeseen.

avainsanat: laivaliikenne, päästöt

2012-10-02 12:34 - Lasse Leipola
Lentoliikenteen päästökaupan kaltainen kiista uhkaa nousta myös merenkulun puolella. Merenkulkujärjestö IMO pohti asiaa viime viikolla pääsemättä juurikaan eteenpäin. EU aikoo aloittaa omat toimet, jos sopua päästövähennyksistä ei saada aikaan.

avainsanat: laivaliikenne, lentäminen, liikenne, päästökauppa

2012-03-08 13:00 - Lasse Leipola

Meriliikenteen rikkipäästöjä halutaan rajoittaa vuosikymmenen puolivälistä lähtien Itämeren ja Pohjanmeren lisäksi myös eteläisessä Euroopassa.

avainsanat: eu, laivaliikenne, rikkidirektiivi

2012-02-16 16:08 - Sammeli Heikkinen

Teknologia-, Kemian- ja Metsäteollisuuden arvion mukaan direktiivi, joka rajoittaa terveydelle haitallisia laivojen rikkipäästöjä Itämerellä vuoden 2015 alusta, uhkaa vientiteollisuudessa jopa 24 000 työpaikkaa.

avainsanat: laivaliikenne, päästöt, rikkidirektiivi

2011-10-26 09:28 - Lasse Leipola

Kommentit

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.