Luonto

Erittäin uhanalaisen pahtakelton esiintymä on hävinnyt Kevon luonnonpuistossa Pohjois-Lapissa. Metsähallitus epäilee, että sopulit ovat syöneet kasvit.

avainsanat: kevo, luonto, sopuli

2011-12-20 10:28 - Sammeli Heikkinen

Suurpetojen salametsästys Itä-Lapissa ja Kainuussa on ollut järjestäytynyttä toimintaa ja jatkunut vuosikausia. Näin kerrotaan Lapin Kansan, Kainuun Sanomien ja Pohjolan Sanomien sunnuntailiitteessä.

avainsanat: luonto, pedot, salametsästys

2011-12-05 09:33 - Sammeli Heikkinen

Suomen ympäristökeskuksen mukaan sekä järvien jäätyminen että lumen tulo on jäänyt Lapissa harvinaisen myöhäiseksi. Paikoin järvet ovat pysyneet sulana jopa ennätyksellisen pitkään.

avainsanat: lumi, luonto, talvi, vesistöt

2011-12-01 13:34 - Sammeli Heikkinen

Petri Keto-Tokoin ja Timo Kuuluvaisen kirja Suomalainen aarniometsä on niittänyt kunniaa jo aiemmin. Sille on myönnetty valtion tiedonjulkistamistamispalkinto ja Lauri Jäntin säätiön kunniamaininta.

avainsanat: luonto, luontokirjat, palkinnot

2011-11-15 13:00 - Sammeli Heikkinen

Pohjois-Suomen myyräkanta on lähtenyt laskuun kesän ja alkusyksyn ennätysmääristä. Metsäntutkimuslaitoksen mukaan kanta romahtanee talvella.

avainsanat: eläimet, luonto, myyrät

2011-10-27 10:07 - Sammeli Heikkinen

Suomen valkoposkihanhikanta kasvaa yhä, vaikka pääkaupunkiseudun hanhien määrä ei ole lisääntynyt enää kolmeen vuoteen. Birdlife Suomen mukaan hanhia havaittiin syyslaskennassa kaikkiaan 17 800.

avainsanat: linnut, luonto, valkoposkihanhi, ympäristö

2011-09-07 09:02 - Sammeli Heikkinen

Odotettua laajaa sopulien syysvaellusta ei näytä tulevan. Sopulitiheydet ovat jääneet odottettua pienemmiksi. Myyriä sen sijaan on ennätysmäärä.

avainsanat: Lappi, luonto, sopuli

2011-09-06 13:28 - Sammeli Heikkinen

Aavikkohaukka on havaittu Suomessa vain neljä kertaa aiemmin. Tällä kertaa kyseessä ei olekaan aivan tavallinen haukka vaan karkuteille lähtenyt metsästyshaukka.

avainsanat: aavikkohaukka, haukkametsästys, linnut, luonto

2011-08-18 13:57 - Sammeli Heikkinen

Lapin hurja sopulivuosi on saanut huippuharvinaisen tunturipöllön asettumaan Suomeen vuosien tauon jälkeen.

avainsanat: Lappi, luonto, sopuli, tunturipöllö

2011-08-18 10:46 - Sammeli Heikkinen

Lapissa on käynnissä suurin sopulien syysvaellus 41 vuoteen. Sopulitutkija Heikki Henttonen Metsäntutkimuslaitoksesta arvioi, että vahva sopulikanta romahtaa viimeistään ensi keväänä.

avainsanat: Lappi, luonto, sopuli, sopulivaellus

2011-08-15 12:26 - Sammeli Heikkinen

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.