Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

4.9.2014

Saksalaiset tutkijat ovat analysoineet kolmen vuoden aikana kerättyä dataa, joka kattaa 200 miljoonaa satelliittimittausta Antarktikselta ja 14 miljoonaa Grönlannista.

19.12.2011

Vettä on paljon paitsi Etelä-Suomen joissa myös koko Itämeressä. Meriasiantuntijan mukaan meri voi siksi tulvia melkein missä vain rannikolla.

19.8.2011

Mereen laskettava viemärivesi vahingoittaa koralleja Karibianmerellä. Georgian yliopiston tutkijat ovat selvittäneet, että hirvensarvikorallia tuhoavan valkorokon taudinaiheuttaja on peräisin ihmisulosteista.

11.4.2011

Maaliskuun alussa Japania koetelleen maanjäristyksen aiheuttama tsunami huuhtoi tuhansia tonneja tavaraa mereen. Tutkijat ovat nyt selvittäneet, mihin kaikki tämä jäte päätyy.

10.1.2011

Ilmaston lämpeneminen näkyy maapallon merissä vielä tuhannen vuoden kuluttua, vaikka päästöt saataisiin nollaan ja ilmasto viileneisi.

15.12.2010

Oscar-palkittu dokumentti The Cove esitetään keskiviikkona Suomen televisiossa. Louis Psihoyosin ohjaama elokuva kertoo perinteisestä delfiininmetsästyksestä japanilaisen Taijin kylän edustalla.

30.9.2010

Suurimpiin Valko-Venäjän kaupunkeihin kaavaillulla kemiallisella fosforinpoistolla saataisiin poistettua yli neljä kerta enemmän fosforia kuin paljon kiistellyllä hajajätevesien puhdistamisella Suomessa.

30.9.2010

Kasvihuonekaasujen päästökauppaa on pidetty toistaiseksi toimimattomana. Miksi sama toimisi ravinnepäästöjen suhteen, GreenStreamin analyytikko Juha Ruokonen?

24.6.2010

Ison-Britannian tiedeakatemian viime viikolla julkaisema tutkimus paljastaa, että kaskelottien ulosteet auttavat merta poistamaan hiilidioksidia ilmakehästä.

10.5.2010

Louisianan kuvernööri Bobby Jindal ehdottaa, että osavaltion rannikkoa lähestyvä öljy voitaisiin pysäyttää korottamalla Lousianan edustalla olevia saaria.

29.3.2010

Suomessa syödään keskimääräistä eettisempää kalaa, arvioi yritysvastuuta seuraava Finnwatch-järjestö tuoreessa Alkuperää kalastamassa -raportissaan.

12.3.2010

jäämeren pohjasta vapautuu suuria määriä metaania, noin kahdeksan miljoonaa tonnia vuodessa, kertoo uusimmassa Science-lehdessä julkaistu tutkimus.

22.2.2010

”On hienoa, että sinievätonnikala mielletään uhanalaiseksi villieläimeksi. Yleensä kalat nähdään vain ruokana”, WWF:n Sampsa Vilhunen sanoo.

22.2.2010

Euroopan komissio ehdottaa kansainvälisen tonnikalakaupan kieltämistä. Komissio katsoo, että kansainvälisestä kaupasta johtuva sinievätonnikalan liikakalastus heikentää lajin kantaa huomattavasti.

15.2.2010

23-vuotias jäänmurtaja Kontio alkaa palvella EU:ta öljyntorjunta-aluksena. Arctia Shipping, eli entinen Varustamoliikelaitos, on sopinut asiasta Euroopan meriturvallisuusviraston kanssa.

8.2.2010

Itämereen pudonnut myrkkykontti on poikinut vaatimuksia turvamääräysten kiristämiseksi. Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri on tehnyt asiasta aloitteen Liikenteen turvallisuusvirastolle.

4.2.2010

Selkämeren kansallispuistoa Vakka-Suomen alueella aiotaan pienentää puoleen suunnitellusta, koska erityisesti kalastajat vastustavat sitä. Ympäristöministeri Paula Lehtomäki, ketä suojeluasioissa kuuntelette ja ketä ette?

19.1.2010

Kalatuotteiden ympäristömerkeissä on usein vakavia puutteita, ilmenee WWF:n raportista. "Herää epäilys, parantaako näiden merkkien yleistyminen kalastuksen kestävyyttä ja kalavesien hoitoa", meriohjelman päällikkö Sampsa Vilhunen sanoo.

19.11.2009

Japanilaisten delfiininpyynnin julkisuuteen nostanut The Cove -dokumentti on valittu ehdolle parhaan dokumenttielokuvan Oscarin saajaksi.

22.10.2009

Eteläisen tyynenmeren kaskelotit tuovat syvyyksistä mukanaan rautaa, joka puolestaan lisää hiiltä sitovan planktonin määrää pintavedessä, arvioivat tutkijat.

21.10.2009

The Cove -elokuvan julkisuuteen nostaman Taijin kylän asukkaiden elohopea-arvot tutkitaan. Elokuvan mukaan delfiininlihassa, jota taijilaiset ovat perinteisesti syöneet, on runsaasti elohopeaa.

16.10.2009

”Me japanilaiset kunnioitamme perinteitä”, sanoo Japanin suurlähetystön kakkosmies Toshiyuki Iwado. Kohuelokuva The Cove saa Japanin-ensi-iltansa ensi viikolla.

27.8.2009

Scottich Power suunnittelee Islayn saarelle maailman suurinta vuorovesivoimalaa, jonka tuottama energia riittäisi paitsi saaren asukkaiden myös viskiteollisuuden käyttöön.

24.8.2009

Metsähallitus siirtää isoja merialueita tuulivoiman käyttöön. Suomen luonnonsuojeluliitto pelkää, että meriluonto jää bisneksen jalkoihin.

20.8.2009

Kansainvälinen tutkijaryhmä on löytänyt Jäämeren pohjasta satoja purkauskohtia. Tutkijoiden mukaan meriveden lämpeneminen on alkanut sulattaa jäämäistä metaanihydraattia entistä syvemmältä.

6.8.2009

Valaanpyyntiä vastustanut Heath Ledger halusi stopin laittomalle valaanpyynnille. Viime vuonna menehtyneen näyttelijän ohjaama musiikkivideo on vihdoin julkaistu.

29.1.2009

Yksityishenkilöt ilmoittivat viime vuonna kuusi kertaa enemmän öljypäästöjä kuin vuotta aiemmin. Suomenlahdella, Pohjanlahdella ja pohjoisella Itämerellä havaittiin viime vuonna yhteensä 113 öljypäästöä.

27.1.2009

Kasvatetulle kalalle on tulossa oma vastuullisuusmerkki. "Yhden lohikilon kasvattaminen vaatii neljä kiloa anjovista, mikä ei ole kestävää toimintaa”, sanoo Suomen WWF:n meriasiantuntija Sampsa Vilhunen.

12.1.2009

Merien kyky sitoa hiilidioksidia uhkaa heiketä. Mereen sitoutuvan hiilidioksidin määrä on pudonnut dramaattisesti Japaninmerellä, kertoo tuore kansainvälinen tutkimus.

8.1.2009

Australian armeijan selvityksen mukaan muun muassa laittoman kalastuksen ja siirtolaisuuden lisääntyminen vaatii tulevaisuudessa nykyistä suurempia laivastovoimia Tyynellemerelle.

7.1.2009

Ympäristöjärjestö Greenpeace ylistää Bushin päätöstä merensuojelualueiden perustamisesta Tyynelle valtamerelle. ”Bush on suojellut enemmän merialueita kuin kukaan muu.”

5.1.2009

Merentutkimuslaitos lakkautettiin vuodenvaihteessa. Ihmisiä ja tehtäviä järjestellään kevään aikana uusiin organisaatioihin.

4.12.2008

Hallituksen suunnitelmat hajottaa Merentutkimuslaitos jakavat myös hallituspuolueita. Eduskunta äänestää laitoksen kohtalosta ensi viikolla.

26.11.2008

Kestävästi pyydetty kala tekee tuloaan Suomen kauppoihin. Kaikkien lautaselle MSC-sertifioitua kalaa ei kuitenkaan vielä riitä. WWF suosittelee vähentämään kalan kulutusta.

20.10.2008

Tiedemiesten aiemmat ennusteet ovat liian vaatimattomia. WWF:n uusi raportti lupaa nopeampaa lämpenemistä sekä tulvia ja myrskyjä.

30.9.2008

Kaksi tutkimusryhmää kertoi viime viikolla huolestuttavista metaanihavainnoista Jäämerellä. Meren pohjasta vapautuvan metaanin pelätään kiihdyttävän ilmastonmuutosta.

2.5.2008

Liikuteltava, kolmesta kontista koostuva puhdistusyksikkö on ensimmäinen laatuaan maailmassa. Konteissa voidaan vastaanottaa, puhdistaa ja kuivata öljyn tahrimia lintuja.

25.4.2008

Puolitoista vuotta sitten ilmastonmuutoksen vaikutuksia käsitelleellä raportillaan kohauttanut ekonomisti Nicholas Stern on koventanut arvioitaan ilmastonmuutoksen seurauksista.

15.4.2008

Eikö ystäväsi usko lämpenevään ilmastoon? Ajaako naapurisi maasturilla, koska peli on jo menetetty? Väittääkö työtoverisi, että kyseessä on luonnollinen ilmiö? Nyt on aika väittää vastaan ja korjata väärät luulot!

31.8.2007

Jos Grönlannin mannerjäätikkö sulaa, maailman merien pinta nousee seitsemän metriä. Kaikkein nopeimmin katoaa Ilulissatin jäätikkö, josta on tullut ilmastontutkijoiden ja poliitikkojen pyhiinvaelluspaikka.

22.12.2006

Valokuvaaja Tiina Itkonen on nähnyt, miten Grönlanti murenee.

Viite