Päästökauppa

Kiinalaiset lentoyhtiöt eivät saa maksaa EU:n vaatimia päästömaksuja. Lentoyhtiöt eivät saa myöskään nostaa rahtihintoja tai muita maksuja ilman hallinnon lupaa.

avainsanat: lentäminen, päästökauppa

2012-02-06 10:23 - Lasse Leipola
Yhdysvaltain toiseksi suurin lentoyhtiö Delta Air Lines ilmoitti eilen tiistaina nostavansa Eurooppaan suuntautuvien ja sieltä tulevien lentojen hintoja kolmella dollarilla.

avainsanat: lentäminen, liikenne, päästökauppa

2012-01-04 12:01 - Lasse Leipola
Romanian ympäristöministeriö ilmoitti eilen sunnuntaina, että YK:n alainen valvontapaneeli on estänyt maata myymästä käyttämättömiä päästöoikeuksia. Taustalla ovat epäselvyydet päästöjen raportoinnissa.

avainsanat: päästökauppa

2011-08-29 11:43 - Lasse Leipola

Vain seitsemän maata on saanut tietoturvansa kuntoon tammikuussa paljastuneen tietomurron jälkeen. Suomen osalta päästökaupan arvioidaan aukeavan parin viikon kuluttua.

avainsanat: päästökauppa, päästöoikeus, tietoturva

2011-02-23 08:52 - Lasse Leipola

Sijoittajat halutaan päästää mukaan puhtaan kaupan mekanismiin. Asiasta vastaava YK-elin kokoontuu tällä viikolla Saksan Bonnissa.

avainsanat: ilmastonmuutos, päästökauppa, päästöt

2011-02-15 08:47 - Lasse Leipola

"Tämän on sanottu jo aiemmin olevan ongelma, mutta varoitukset on sivuutettu", E3G-järjestön asiantuntia Sanjeev Kumar sanoo uutistoimisto AP:n haastattelussa.

avainsanat: euroopan unioni, ilmastonmuutos, päästökauppa

2011-01-21 07:38 - Lasse Leipola

Republikaanien vaalivoitto vei presidentti Barack Obamalta eväät päästökaupan hyväksymiseksi. Nyt hänen täytyy etsiä muita keinoja päästöjen hillitsemiseksi.

avainsanat: ilmastonmuutos, päästökauppa, yhdysvallat

2010-11-05 12:54 - Lasse Leipola

Suurimpiin Valko-Venäjän kaupunkeihin kaavaillulla kemiallisella fosforinpoistolla saataisiin poistettua yli neljä kerta enemmän fosforia kuin paljon kiistellyllä hajajätevesien puhdistamisella Suomessa.

avainsanat: itämeri, luonnonsuojelu, meri, päästökauppa, rehevöityminen

2010-09-30 13:22 - Hanna Eriksson

Kasvihuonekaasujen päästökauppaa on pidetty toistaiseksi toimimattomana. Miksi sama toimisi ravinnepäästöjen suhteen, GreenStreamin analyytikko Juha Ruokonen?

avainsanat: itämeri, luonnonsuojelu, meri, päästökauppa, rehevöityminen

2010-09-30 12:52 - Lasse Leipola

Puola suunnittelee antavansa lukuisia päästölupia uusille hiilellä käyville voimalaitoksille samaan aikaan, kun EU tahtoo leikata voimalaitosten ja raskaan teollisuuden hiilidioksidipäästöjä.

avainsanat: ilmastonmuutos, ilmastouutinen, päästökauppa

2010-08-27 10:27 - Noora Jussila

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.