Päästöt

Ville Niinistö sanoo Ylen haastattelussa, että jos kaivoksen päästöjen vähentäminen ei onnistu kysymykseen tulee hallintopakko, eli uhkasakko tai toiminnan keskeyttäminen.

avainsanat: kaivosteollisuus, päästöt, talvivaara

2012-05-03 12:15 - Sammeli Heikkinen

Uraanipitoisuuden nousu johtuu kaivokselta karkuun päässeestä prosessiliuoksesta. Ylä-Lumijärven uraanipitoisuus on noin kolme mikrogrammaa litrassa ja siitä alaspäin laskevan Lumijoen uraanipitoisuus lähes kaksi mikrogrammaa.

avainsanat: päästöt, talvivaara, uraani

2012-04-20 15:09 - Sammeli Heikkinen

Näytteenotto Fosforitin tehtaalla Kingiseppissä keskeytyi viime viikolla, kun Venäjän viranomaiset pidättivät Suomen ympäristökeskuksen tutkijan Seppo Knuuttilan.

avainsanat: fosforit, itämeri, luga-joki, päästöt, venäjä

2012-04-16 16:10 - Sammeli Heikkinen
Euroopan teollisuuden päästöt kasvoivat viime vuonna noin 2,4 prosenttia, arvioivat uutistoimisto Reutersin haastattelemat asiantuntijat. Teollisuuden osuus EU:n päästöistä on noin 40 prosenttia.

avainsanat: ilmastonmuutos, päästöt, teollisuus

2012-02-28 10:17 - Lasse Leipola
Päästökaupan ulkopuoliset päästöt ovat nykytoimin vähenemässä vain 7 prosenttia vuoteen 2020 mennessä, arvioi VTT. Sen mukaan tarvitaan uusia toimenpiteitä, jotta 16 prosentin tavoite voidaan saavuttaa.

avainsanat: päästöt

2012-01-11 11:11 - Lasse Leipola

Toisin kuin esimerkiksi hiilivoimaloihin asennettavat talteenottolaitteet uusi teknologia poistaa ilmakehästä jo päästettyä hiilidioksidia – aivan kuten esimerkiksi puut.

avainsanat: ilmastonmuutos, päästöt

2011-10-27 14:20 - Lasse Leipola

Teknologia-, Kemian- ja Metsäteollisuuden arvion mukaan direktiivi, joka rajoittaa terveydelle haitallisia laivojen rikkipäästöjä Itämerellä vuoden 2015 alusta, uhkaa vientiteollisuudessa jopa 24 000 työpaikkaa.

avainsanat: laivaliikenne, päästöt, rikkidirektiivi

2011-10-26 09:28 - Lasse Leipola

Euroopan parlamentin ympäristövaliokunta valitsi keskiviikkona vihreiden Satu Hassin laivojen rikkipäästöjä koskevan direktiivin esittelijäksi.

avainsanat: laivat, meriliikenne, päästöt

2011-09-22 09:52 - Lasse Leipola

Amerikkalainen Uniter Airlines -lentoyhtiö uskoo säästävänsä yli miljoona litraa polttoainetta vaihtamalla lentäjien paperiset ohjeistukset sähköisiin.

avainsanat: liikenne, päästöt

2011-08-24 13:30 - Lasse Leipola

Valtiovarainministeriön budjettiesitykseen sisältyy autoilijoihin kohdistuvia veronkorotuksia, jotka ärsyttävät alan etujärjestöjä.

avainsanat: budjetti, liikenne, päästöt

2011-08-23 10:08 - Lasse Leipola

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.