Poliisi

Poliisin käyttämä eläkkeellä oleva erikoisopettaja Keijo Ahorinta uskoo saatananpalvonnasta kirjoittamiensa teoksien perusteella persoonalliseen saatanaan ja pitää myös ihmisen riivatuksi joutumista mahdollisena. Hänen käsityksensä mukaan saatana voi saada ihmisen tekemään vaikkapa väkivaltaa.

avainsanat: oikeudenkäynti, poliisi, rikollisuus, saatananpalvonta

2012-05-09 16:20 - Sammeli Heikkinen

Talvivaaran poliisitutkinnassa selvitellään koko kaivoksen perustamishistoriaa. Yva-papereiden penkominen on vain osa kokonaisuutta.

avainsanat: kaivosteollisuus, poliisi, talvivaara

2012-03-28 12:22 - Sammeli Heikkinen

Kaivosyhtiö Talvivaara on joutunut julkisuudessa ristituleen ympäristöongelmien vuoksi. Yhtiö ei kuitenkaan ole tiedottanut asiasta sijoittajille. Asiantuntijan mukaan nyt olisi aika.

avainsanat: kaivosteollisuus, poliisi, pörssi, talous, talvivaara

2011-11-10 12:32 - Sammeli Heikkinen

Poliisi ja puolustusvoimat ovat haalineet viime vuosina itselleen huomattavasti valtaa suhteessa poliittisiin päättäjiin, arvioi valtiosihteerinä pitkään työskennellyt Risto Volanen Suomen Kuvalehdessä.

avainsanat: armeija, poliisi

2011-03-18 10:35 - Jukka Vahti

Britanniassa nousi kohu viime viikolla, kun ympäristöliikkeeseen soluttautunut poliisi paljastui. Yrityksiä on ollut Suomessakin, arvelevat aktivistit.

avainsanat: aktivismi, kansalaisjärjestöt, poliisi

2011-01-20 14:13 - Noora Jussila

Poliisiylijohtaja Mikko Paateron mukaan järjestyslakiin tarvitaan pykälä, joka antaa poliisille vallan poistaa kerjäläiset katukuvasta, kun kyseessä on jatkuva toiminta.

avainsanat: kerjääminen, poliisi

2010-10-19 11:22 - Saija Räsänen

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.