Tietotekniikka

Vihreän Langan Taisteluparit-blogissa kirjoittavat Petteri Järvinen ja Jyrki Kasvi kohtaavat tänään keskiviikkona kasvotusten piraattipuolueen järjestämässä vaalipaneelissa.

avainsanat: digioikeudet, eduskuntavaalit, internet, kokoomus, piraatit, tietotekniikka, vihreät

2011-03-02 07:00 - Lasse Leipola

Nokian liitto Microsoftin kanssa toi epävarmuuden suomalaisen ohjelmistoalan tulevaisuudesta. Vihreä Lanka kysyi kolmelta asiantuntijalta, onko edessä katastrofi vai luova tuho?

avainsanat: talous, tietotekniikka

2011-02-17 16:03 - Marja Hannula

Maailman luonnonsäätiö WWF on kehittänyt PDF-tiedoston, jota ei voi tulostaa. Tällaiset tiedostot tunnistaa luonnollisesti .wwf-päätteestä.

avainsanat: metsät, tietotekniikka

2010-12-13 14:27 - Saija Räsänen

”Täällä on hirveästi palvelinkeskuksia ja niitä halutaan lisää, mutta on valtavaa haaskausta, jos keskuksia jäähdytetään ’ikkunat auki’ eikä pyritä hyödyntämään lämpöä”, Aalto-yliopiston Jukka Manner sanoo.

avainsanat: energiatehokkuus, tietotekniikka

2010-12-09 15:10 - Mari Valkonen

Googlen saapuminen Haminaan innosti työ- ja elinkeinoministeriön houkuttelemaan muitakin kansainvälisten it-yritysten palvelinkeskuksia Suomeen.

avainsanat: energiankulutus, facebook, tietotekniikka

2010-10-14 14:11 - Mari Valkonen

Kuntien tietotekniikkajärjestelmät halutaan panna vauhdilla uusiksi, mutta vaarana on, että uudistuksiin käytetyt rahat päätyvät vain muutaman suuryrityksen taskuun.

avainsanat: hankinnat, kunnat, tietotekniikka

2010-09-23 14:15 - Noora Jussila

Tekeekö Google Suomesta jonkin uuden palvelun koelaboratorion, pohtii tietokirjailija Petteri Järvinen. Google osti Stora Enson tehdashallin datakeskukseksi.

avainsanat: media, tietotekniikka

2009-02-12 11:00 - Jussi Karmala

Fujitsu Siemens Computers on lanseerannut oman Green IT -ympäristömerkin. “Olemassa olevat ekomerkintäjärjestelmät eivät olleet tarpeeksi tiukkoja", sanoo yhtiön teknologiajohtaja Joseph Reger. Päivitetty 13.11.2008 klo 12.02.

avainsanat: elektroniikka, tietotekniikka

2008-11-13 10:11 - Taina Ahtela

Kansalaisoikeudet ja arvokeskustelu ovat unohtuneet, kun Suomesta on rakennettu kehityksen kärjessä kulkevaa tietoyhteiskuntaa, sanoo vihreiden kansanedustaja Jyrki Kasvi.

avainsanat: tietotekniikka

2008-10-08 15:30 - Vihreä Lanka

Kasvin mukaan on tärkeää, että poliisit oppivat ymmärtämään nettiviestinnän kulttuuria. Hän muistuttaa, että verkkoyhteisö osasi lukea huolestuttavia merkkejä sekä Jokelan että Kauhajoen ampujien videoista.

avainsanat: tietotekniikka

2008-09-25 13:07 - Lasse Leipola

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.