- Tappamisen kieltävästä laista (10.2.2012)
- Luomuperuna? Ei missään tapauksessa! (8.2.2012)
- Tuulivoiman varaan ei voi jättäytyä! (7.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Lähimmäisenrakkaus ehkä? (3.2.2012)
- Mamujen työttömyysaste on yli (1.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Mittauksista (1.2.2012)
- Greenpeacehan voisi ojentaa (1.2.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- Ei hyvältä näytä (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- Pelastakkaa kanssamme RADION BIODIVERSITEETTI (29.1.2012)
- vegaanisuus/veganismi (28.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
Työelämä
Suomessa vietetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa etätyöpäivää 16. syyskuuta. Työnantajia rohkaistaan tuolloin antamaan työntekijöilleen mahdollisuus työskennellä kotoa tai joustavasti eri paikoista.
Ulkomaalaiset työllistyvät Suomessa työvoimapoliittisten toimien avulla yhtä hyvin tai jopa paremmin kuin suomalaiset, jotka käyttävät samoja palveluja, kertoo tuore raportti.
Vihreiden kansanedustajan Satu Haapasen mielestä tekijällä on oltava omistusoikeus luovan työnsä tuotteisiin, ja hänen on saatava siitä korvaus. Haapanen kaipaa tekijänoikeuslainsäädännön selkiyttämistä.
avainsanat: tekijänoikeudet, työelämä
Akavan puheenjohtajan Sture Fjäderin mielesttaiä Suomi tuhlaa tällä hetkellä korkeasti koulutettujen ulkomaalaisten osaamista, kun he päätyvät osaamistaan vaatimattomampiin tehtäviin tai työttömiksi.
avainsanat: koulutus, maahanmuutto, työelämä
Helsingin seudun kauppakamari haukkuu hallitusohjelman työperäisen maahanmuuton aloitteita ponnettomiksi, vaikka työvoimaa tarvitaan ulkomailta yhä enemmän.
avainsanat: maahanmuutto, talous, työelämä
Mielenterveysseuran puheenjohtaja Pentti Arajärvi paheksuu niitä kuntia, jotka pakottavat alaikäiset lapset osaksi vastuuseen perheensä toimeentulosta.
Nuori äiti joutuu jäämään hoitamaan sairasta lastaan kotiin. Siksi työnantaja livauttaa hänet sopivassa välissä irtisanottavien listalle. Työnantajajärjestöille ilmiö on tuntematon.
Tänään tiistaina vietettävä naistenpäivä on kirvoittanut lukuisia kannanottoja tasa-arvon parantamiseksi. Oikeuskomissaari Viviane Reding harkitsee naiskiintiöitä yhtiöidem hallituksiin.
Työvaatteiden tuotanto-oloja vahditaan entistä tarkemmin, toteaa Finnwatchin tuore raportti. Vahtikoira kuitenkin toivoo, että eettisistä ohjeistuksista tulisi paitsi entistä yleisempi myös entistä kattavampia.
avainsanat: työelämä
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
- 6
- 7
- 8
- 9
- seuraava ›
- viimeinen »
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)





