Valtionyhtiöt

Hallituksessa käsitellään tänä syksynä valtion omistajaohjauksen uusia periaatteita. Kauppalehden mukaan asiasta vastaava kehitysministeri Heidi Hautala haluaa nostaa yhteiskuntavastuun etusijalle.

avainsanat: omistajaohjaus, valtionyhtiöt, yhteiskuntavastuu

2011-09-13 09:20 - Lasse Leipola

”Kyse ei ole valtion omaisuuden myymisestä syömävelan kattamiseksi. Se olisi vastuutonta. Kyse on vanhan korvaamisesta uudella”, oikeusministeri Tuija Brax sanoo.

avainsanat: eduskuntavaalit, liikenne, valtionyhtiöt, vihreät

2011-01-27 11:41 - Lasse Leipola

Radat ja muut isot liikennehankkeet vapautuvat vuosittain toistuvista kiistoista hallituksen budjettineuvotteluissa, jos suunnitelmat valtion Infra oy:n perustamisesta toteutuvat.

avainsanat: junat, valtionyhtiöt

2010-08-20 13:44 - Hanna Eriksson

Toimihenkilöunionin puheenjohtaja Antti Rinteen mukaan Suomeen tulisi perustaa uusia valtionyhtiöitä, jotka voisivat kantaa uuden teknologian kehittämisestä aiheutuvan riskin.

avainsanat: valtionyhtiöt, viherkaulustyöpaikat, ympäristöteknologia

2010-06-08 09:49 - Lasse Leipola

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.