Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Perustulo on enää askelen päässä

14.9.2016

Outi Alanko-Kahiluoto

Käyttäjän Outi Alanko-Kahiluoto kuva
Outi Alanko-Kahiluoto on vihreä kansanedustaja.

Sipilän (kesk) hallitukselle on annettava tunnustus siitä, että se uskaltaa kokeilla perustuloa. Hallituksen esitys perustulokokeiluksi ei ole paras mahdollinen, mutta se on askel eteenpäin.

Hallitus lupasi kokeilun, joka koskisi jopa 10 000:ta eri puolilla Suomea asuvaa ihmistä. Myös Kela suositteli kokeilua, johon otettaisiin ihmisiä erilaisista elämäntilanteista: työllisistä, työttömistä, opiskelijoista, itsensä työllistäjistä ja yrittäjistä. Näin toteutettuna kokeilu olisi tuottanut monipuolista tutkimuksellista tietoa.

Hallituksen kitsas kokeilubudjetti ei riitä tarpeeksi laajaan ja monipuoliseen kokeiluun. Kokeiluun otetaan siksi vain 2 000 työtöntä. He ovat halpa kohderyhmä, koska rahoituksena voidaan käyttää Kelan työttömille maksamia työttömyysetuuksia.

Valitettavaa on, että budjetin pienuus estää itsensä työllistäjien, opiskelijoiden ja yrittäjien pääsemisen mukaan kokeiluun. Näin kannustinloukkujen poistamisen hyödyt jäävät testaamatta.


Hallituksen kokeilu näyttää silti, onko sillä jotain merkitystä, ettei työttömyysturva vähene työtilaisuuksien sattuessa eteen. Muutos ei kylläkään ole valtava, sillä jo nyt työttömyysturvassa on vihreiden ansiosta 300 euron suojaosa. Työtön saa ansaita 300 euroa kuussa ilman, että se vaikuttaa työttömyyskorvaukseen.

Hallituksen perustulomallissa on myös se valuvika, ettei perustuloa veroteta keneltäkään pois, vaikka tulot kasvaisivat. Koko väestön tasolla hallituksen kokeilema perustulomalli olisikin liian kallis toteuttaa.

On pakko kysyä, miksi hallitus käyttää miljoonia toteuttamiskelvottoman mallin kokeiluun. Valtiovarainministerin salkkua kantavan kokoomuksen kansanedustajissa on jyrkkiä perustulon vastustajia. Tiedetään, ettei perustulon valmistelu ole ollut yksimielistä. Uskon kuitenkin, että kyse on enemmänkin hätäisestä valmistelusta.

Näen hallituksen kokeilun välivaiheena, jonka jälkeen kannattaa jatkaa perustulon edistämistä. Seuraavassa vaiheessa perustulo tulee laajentaa myös muihin kuin Kelan piirissä oleviin työttömiin. Mukaan tarvitaan myös verottaja, jotta päästään kokeilemaan taloudellisesti realistisella pohjalla oleva mallia.


Kansallinen tulorekisteri tulee helpottamaan perustulon yhdistämistä muihin tuloihin ja verotuksen säätämistä liukuvaksi. Kansallisen tulorekisterin käyttöönoton jälkeen siirtymä perustuloon on luonteva askel lopunkin turhan byrokratian poistamiseksi.

Vihreät sai viime hallituskaudella läpi monia työn ja sosiaaliturvan yhdistämistä parantavia uudistuksia. Asumistuen ja työttömyysturvan 300 euron suojaosat ovat parantaneet osa-aikatyön edellytyksiä.

Tässä ajassa tarvitaan sosiaaliturvaa, joka purkaa raja-aidat työn, yrittäjyyden ja sosiaaliturvajärjestelmien välillä. Työn murroksessa on myös välttämätöntä luoda järjestelmä, joka rohkaisee kaiken ikäisiä ihmisiä kouluttautumaan ja täydentämään osaamistaan pitkin työuraa.

Perustulo on vastaus moneen kysymykseen.





Viite