Vihreän Langan logoVihreän Langan logo
Blogi

Säröjä maailman kylässä - Hautasivatko puut ihmisoikeudet?

3.8.2017
Olli Tammilehto

Käyttäjän Olli Tammilehto kuva

Toukokuun lopulla maailma on kylässä Helsingin Kaisaniemessä. Valtavassa sirkusteltassa on hengästyttävän paljon erilaisten järjestöjen esittelypöytiä. Pysähdyn sympaattisen tuntuisen pöydän ääreen. Pöydällä on puuntaimia. Se kuuluu Keren Kajemet Finland ry:lle, joka on Juutalaisen kansallisrahaston eli KKL:n Suomen osasto.

KKL esittäytyy ympäristöjärjestönä ja kerää tukea puiden istutukseen ja vesivarojen hoitoon Israelissa. Esitteessä kerrotaan saavutuksista: Järjestö on istuttanut 240 miljoonaa puuta ja luonut yli 80 000 hehtaaria uutta metsää. Tekstissä pistää silmään tieto, jonka mukaan järjestö on harjoittanut 115 vuotta sionismia ja vihreää toimintaa. Israelhan on ollut olemassa vain 69 vuotta...

Vähän ajan kuluttua kävelen toisen mielenkiintoisen pöydän ääreen. Se kuuluu ICAHD Finland ry:lle. ICAHD tulee sanoista Israeli Committee Against House Demolitions eli Israelilainen komitea talojen tuhoamista vastaan. Pöydän takana on järjestön Suomen osaston puheenjohtaja Syksy Räsänen, joka tunnetaan kosmologina ja Helsingin yliopiston teoreettisen fysiikan dosenttina. Hiljattain Räsänen julkaisi kirjan Israelin apartheid. Hän jakaa lappua, jossa vaaditaan Maailma Kylässä -tapahtuman pääjärjestäjää Kepaa linjaamaan, että KKL ja muut ”rasistiset ja ihmisoikeuksia loukkaavat järjestöt eivät ole tervetulleita sen tapahtumiin”. 

Räsänen valottaa KKL:n taustaa: Jo kauan ennen Israelin perustamista, KKL osti suuret määrät palestiinalaisten käytössä ollutta maata siirtomaaherroina toimineilta briteiltä. Nykyisin järjestö omistaa 13 prosenttia Israelin pinta-alasta. Lisäksi se hallitsee myös muuta israelilaista maankäyttöä: sillä on 10 paikkaa 22:stä Israelin maanhallinnon neuvostossa.

KKL:n maita ei saa myydä eikä vuokrata ei-juutalaisille. Jotkut sen puuistutuksista tapahtuvat raivattujen palestiinalaiskylien päälle – muun muassa niiden, jotka hävitettiin vuosien 1947-49 sodassa. KKL osallistuu vain juutalaisille tarkoitettujen siirtokuntien rakentamiseen Israelin valloittamille alueille, ja syyllistyy näin YK:n kansainvälisen tuomioistuimen mukaan monien muiden israelilaisten tahojen kanssa  sotarikoksiin. Amnesty International, Human Rights Watch ja YK:n rotusorron vastainen komitea ovat tuominneet KKL:n toiminnan. Kepaan ovat vedonneet KKL:n poissulkemiseksi ICAHD Finlandin lisäksi muun muassa Lääkärien sosiaalinen vastuu, Suomen Rauhanpuolustajat ja Maan ystävät.

Menen takaisin KKL:n pöydän luo ja kysyn järjestön Suomen osaston puheenjohtajalta Ethel Salutskijilta, miten hän suhtautuu Räsäsen väitteisiin. Salutskijin mukaan osasto on täysin itsenäinen suomalainen järjestö, joka kerää varoja Israeliin. Hän myöntää, että KKL:n mailla on ollut ”palestiinalaisten asumuksia ja beduiinien leirejä, jotka perustettu maa-alueille, joihin heillä ei ole oikeutta”.

Salutskij kertoo, että palestiinalaisten maakysymystä on käsitelty oikeusistuimissa, mutta ei ole löytynyt ”faktoja, että heillä olisi oikeutta näihin”. Siinä tapauksessa, että maat kuuluvat KKL:lle, on asumuksia voitu hajottaa.

”Tokihan näitä asioita on käsitelty meidän konferensseissa ja siellä on todistettu, ettei KKL tuhoa tai istuta puita maa-alueille, jotka eivät kuulu sille.”

Kerron, että Räsäsen mukaan KKL:n traktorit tuhoavat taloja myös Länsirannalla, jonka alueet muodollisjuridisestikin kuuluvat palestiinalaisille. Salutskij ei halua puhua tästä: ”Niin kuin sanottu, me ollaan ympäristöjärjestö. Minä en niin poliittisesti pysty ottamaa tähän asiaan kantaa. Meille asiat on selitetty ja todistettu.”

Kirjoittaja Olli Tammilehto on tietokirjailija.

israel  palestiina  ihmisoikeudet 




Haluatko lukea lisää Lankaa? Tilaa paperilehti täältä.