Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Mitä metropoli tarvitsee?

20.3.2015

Hanna Eriksson

Yle uutisoi tammikuussa, että vihreät saavat parhaiten tahtonsa läpi Helsingin valtuustossa. Valtuusto äänesti viime vuonna 51 kertaa ja vihreät oli eniten kannatusta saaneen äänestysasian puolella 47 kertaa. Helsinki ja Uusimaa ovat Suomen vihreintä seutua: Helsingissä ja Espoossa vihreät on kuntapolitiikassa toiseksi suurin puolue. Keravalla ja Kauniaisissa puolue on kolmanneksi suurin, Vantaalla ja Järvenpäässä, Hyvinkäällä ja Inkoossa neljänneksi suurin.

Vihreiden kannatus on kuitenkin ollut selvästi suurempaa kuntavaaleissa kuin eduskuntavaaleissa. Sekä Uudenmaan että Helsingin vaalipiireissä menetettiin viime eduskuntavaaleissa yksi edustajapaikka. Molemmissa viimeisen paikan äänistä jäi puolet keräämättä: nyt ne pitää noukkia yksi kerrallaan takaisin.

Yritystä tuoda kuntamenestys eduskuntavaaleihin vihreillä kuntapäättäjillä ainakin on. Helsingistä vihreiden listalla on ehdolla kahdeksan kaupunginvaltuutettua, Espoosta seitsemän, Vantaalta kolme ja varavaltuutettu ja useista pienemmistä uusmaalaisista kunnista ainakin yksi.

Kokemusta valtakunnallisista asioista on jokaisella: eduskuntaan nousevat valtuutetut jatkavat tällä kaudella muun muassa sote-ratkaisun parissa, joihin ovat jo kunnissa käyttäneet valtavasti aikaa.

Mitä muuta Helsinkiin ja Uudellemaalle on eduskunnasta luvassa? Uusmaalaisten ja helsinkiläisten ehdokkaiden tavoitteista voi lukea Vihreän Langan uusimmasta numerosta.

Vantaan vihreän valtuustoryhmän puheenjohtajan Timo Juurikkalan, Espoon kaupunginhallituksen vihreän varapuheenjohtajan Tiina Elon ja Helsingin kaupunginhallituksen vihreän varapuheenjohtajan Emma Karin mukaan ensi kaudella Helsingin seudulle pitää saada pikaisesti ainakin toimiva metropoliratkaisu, joka tällä kaudella kaatui muun muassa kokoomuksen jarrutukseen. Maankäyttö, liikenne, asuminen ja muut palvelut pitää saada pelaamaan kuntarajoista huolimatta.

Lisäksi Juurikkalan, Elon ja Karin mukaan tarvitaan lisää ratainvestointeja: Pisararata ja pikaratikka eli tehokkaan poikittaisliikenteen Raide-Jokeri sekä ratkaisu tienkäyttömaksuista, Elon mukaan myös Espoon kaupunkirata. Ympäristöasioista kärkeen nousevat Etelä-Suomen metsien suojelu ja soidensuojelu. Valtakunnan politiikka kulkee siis tiiviisti paikallis- ja kaupunkipolitiikan kyljessä. Senkin takia vihreän ehdokkaan kuntavaalikannatus ja tietotaito pitäisi saada imaistua valtakunnan politiikkaan.





Viite