Vihreän Langan logoVihreän Langan logo
Blogi

Tällainen olisi täydellinen puheenjohtaja

19.5.2017
Riikka Suominen

Käyttäjän Riikka Suominen kuva
Riikka Suominen on Vihreän Langan päätoimittaja.

Vihreiden puheenjohtajaksi on ehdolla ennätyksellisen monta hakijaa. Jäsenäänestys ratkaisee, kuka puoluetta seuraavat kaksi vuotta luotsaa. Äänestyspäätöstä voi vaikeuttaa se, että ehdokkaat ovat niin samanmielisiä.

1980-luvun lopulla vitsailtiin, että jos huoneessa oli neljä vihreiden kansanedustajaa, niin siellä oli viisi eri linjaa. Nyt vihreät on niin yhtenäinen joukkio, ettei linjaeroja nouse. Puheenjohtajavaali on tällä kertaa henkilövaali. Vihreillä menee niin hyvin, ettei vaalia nähdä tarpeellliseksi paikaksi keskustella puolueen linjasta.

Tällaisia asioita uudelta kipparilta halutaan:


Puhuttelee ympäri maan. Vihreiden voitto kunnallisvaaleissa näytti, että vihreälle politiikalle on kysyntää muuallakin kuin suurimmissa kaupungeissa. Luottamusta herättävä puheenjohtaja helpottaisi ehdokasasettelua maakunnissa.


On nainen. Vihreiden kannattajista valtaosa on naisia. Monen mielestä puolueen tasa-arvovaatimusten pitää näkyä myös johtajan valinnassa. Esimerkiksi pitkäaikainen kansanedustaja Oras Tynkkynen on arvioinut, että naisjohtaja olisi valtti, kun nykyhallitus on miesvaltainen.


On tunnettu.
Ehdokkaista neljä on ensimmäisen kauden kansanedustajia, kaksi ei edes kansanedustajia. Toisaalta esimerkiksi demarien Antti Rinne valittiin puheenjohtajaksi eduskunnan ulkopuolelta. Matti Vanhanen (kesk) oli kyllä kansanedustaja, mutta harva Vanhasesta oli kuullut, kun hän yllättäen nousi puheenjohtajaksi ja pääministeriksi eronneen Anneli Jäätteenmäen tilalle.


On hyvä viestimään. Ville Niinistön suosiota on siivittänyt hänen vuosia jatkunut aktiivisuutensa sosiaalisessa mediassa. Kansainväliset esimerkit Emmanuel Macronista Donald Trumpiin osoittavat, että tällä hetkellä ihmiset kaipaavat tunteisiin vetoavaa ja selkeitä viestejä toistavaa poliittista puhetta.


Innostaa. Autoritäärisyydellä ei pärjää. Tiukka puoluekuri ei 2010-luvulla keskisuuressa puolueessa ole realismia. Johtajan pitää jakaa valtaa ja motivoida ihmiset omilla ehdoillaan kulkemaan jotakuinkin samaan suuntaan.
On uskottava puhumaan taloudesta. Poliittinen puhe on pyörinyt rahan ympärillä 1990-luvun lamasta lähtien. Se on kapea käsitys politiikasta, mutta kun vihreät mielii pääministeripuolueeksi, talouspolitiikan pitää olla selkeää.


On yhteistyökykyinen. Vihreät haluaa seuraavien eduskuntavaalien jälkeen olla yksi päähallituspuolueista. Monipuoluedemokratiassa se tarkoittaa, että silloin pitää olla toimija, jonka kanssa halutaan tehdä yhteistyötä. Hallituksessa myös vihreät joutuu tekemään kompromisseja.


Kukaan ehdokkaista ei täytä toivelistan jokaista vaatimusta. Jokainen heistä on vahvoilla ainakin parin kriteerin kohdalla. Voit itse muodostaa käsityksen ehdokkaista lukemalla juttupaketin uusimmasta lehdestä.

Kuukauden kuluttua tiedämme, kuka vihreitä jatkossa johtaa. Silloin tivaamme häneltä, mihin hän puolueen vie.




Haluatko lukea lisää Lankaa? Tilaa paperilehti täältä.


Vihreä Lanka 5/2017

Lue

Vihreä Lanka

5/17


Sisällysluettelo
Anna palautetta


Twitter

Graafisia maailmanselityksiä -teksti
Tuotantoeläimen lyhyt elämä (Sammeli Heikkinen & Iiro Törmä)

Kuva: Pekka Sauri