Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Kun tosiasioilla ei ole väliä

21.6.2017

Sotepäiväkirja

Käyttäjän Sotepäiväkirja kuva
Kirjoittaja työskentelee sosiaali- ja terveysalalla. Asemansa vuoksi, hän bloggaa aiheesta nimettömänä.

Sote-uudistuksen kohtalon hetket ovat käsillä. Lakiesitykset ovat parhaillaan eduskunnan käsittelyssä ja erityisesti perustuslakivaliokunnan lausuntoa odotetaan valmistuvaksi lähiaikoina.

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan lakien läpivienti on vaikeuksissa. Koko valmistelun ajan useat asiantuntijat ovat olleet hyvin kriittisiä. Erityisesti arvostelu koskee hallituksen valinnanvapausmallia ja uudistuksen mahdottomalta tuntuvaa aikataulua kohtaan.

Myös maakuntamallin itsehallintoa voi pitää perustellusti vain näennäisenä ilman verotusoikeutta. Tätä kritiikkiä on esitetty nyt myös valiokuntien asiantuntijakuulemisissa.

Hallitus ei juurikaan ole kuunnellut kritiikkiä vaan on siitä huolimatta ajanut voimakkaasti omaa malliaan. Ei voi olla ihmettelemättä, miksi ollaan valmiita ottamaan näin isoja riskejä?


Kun kyse on politiikasta, niin on kysymys myös vallasta. Vastausta hallituksen välinpitämättömyyteen voi siis tarkastella vallan ja sen taustalla olevien moraalisten ja ideologisten lähtökohtien kautta.

Yleisesti on todettu, että sote on diili, jossa kokoomus saa laajan valinnanvapauden yksityisille yrityksille ja keskusta saa maakuntansa. Tämä pitänee paikkansa, mutta tämän lisäksi on muitakin taustalla vaikuttavia asioita.

Suomalaista sosiaali- ja terveyspolitiikkaa on rakennettu vuosikymmenet pitkälti pohjoismaisen hyvinvointivaltiomallin mukaisesti. Lähtökohtana on ollut tasa-arvon ja hyvinvoinnin edistäminen laajojen julkisten palveluiden kautta. Järjestelmä syntyi pitkälti demareiden ja keskustan punamultayhteistyössä vuosikymmenten aikana.

Nyt puhaltavat uudenlaiset tuulet ja annetaan ymmärtää, että julkinen sektori on tehoton, liian suuri ja ennen kaikkea kestämättömän kallis.

Uutena lähtökohtana on muun muassa usko markkinamekanismiin, tiukka taloudenpito ja yksilöiden vastuu. Nämä näkyvät sote-uudistuksessa esimerkiksi valinnanvapausmallina, valtiovarainministeriön vallan kasvattamisena sekä julkisen palvelulupauksen määrittelynä.


Politiikan tutkijoiden mukaan yksi vallan ilmenemismuoto on vastustuksen murtaminen. Sote-uudistuksen voikin nähdä välineenä muuttaa yhteiskunnan perusrakenteita.

Juha Sipilän (kesk) hallitus ohittaa asiantuntijatiedon ja testaa perustuslain rajoja, käyttääkseen maksimaalisesti mahdollisuuden ideologisten tavoitteidensa läpivientiin.

Kun kyse on vallasta ja sokeasta uskosta oman ideologiansa oikeellisuuteen, niin silloin tosiasioilla ei ole väliä. Jossain vaiheessa kupla kuitenkin puhkeaa ja ohitetut tosiasiat tulevat eteen. Jos sote-paketti menee pääpiirteissään läpi, niin on helppo ennustaa, että sen toimeenpano tulee olemaan esitetyssä aikataulussa lähes mahdotonta.

Sote-asiat tulevat aivan varmasti olemaan keskeisessä roolissa myös seuraavan hallituksen agendalla. Tämän vuoksi vihreiden uuden puheenjohtajan Touko Aallon esitys soten parlamentaarisesta valmistelusta oli rakentava ja perusteltu.

Valitettavasti emme tule näkemään, että tämä hallitus tarttuisi ehdotukseen.





Viite