Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Palkkojen uusjako

6.3.2015

Annakaisa Suni

Käyttäjän Annakaisa Suni kuva
Tasavalta-blogi seuraa kevään eduskuntavaaleja.

Naisen palkka Suomessa on keskimäärin 83 prosenttia miehen palkasta. Tähän liittyy kaksi isoa ongelmaa: naiset pitävät ylivoimaisesti suurimman osan perhevapaista, ja naisten ja miesten alat ovat eriytyneet. Naiset tekevät työuransa aikana vähemmän töitä ja naisvaltaisilla aloilla maksetaan pienempää palkkaa.

Vastaajasta riippuu, ovatko nämä kaksi asiaa palkkaerojen syy vai seuraus.

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n tänään perjantaina järjestämä tasa-arvopaneeli selkeytti ilahduttavalla tavalla puolueiden eroja siinä, miten palkkatasa-arvoa naisten ja miesten välillä voidaan edistää.

Keskustan ja perussuomalaisten edustajat olivat sitä mieltä, että ensimmäisenä täytyy muuttaa asenteita, jotka eriyttävät naisten ja miesten aloja. Perhevapaisiin he eivät puuttuisi.

"Yksi iso osa on, miten muokkaamme asenneilmastoa niin, ettei ole enää miesten ja naisten töitä", sanoi keskustan Annika Saarikko.

Perussuomalaisten Arja Juvonen totesi tulevansa itse hoitoalalta ja huomanneensa, että naisvaltaisia aloja ei arvosteta rahallisesti yhtä paljon kuin miesvaltaisia aloja.

Vasemmistoliitto ja vihreät purkaisivat ongelmaa toisesta päästä ja aloittaisivat perhevapaiden jakamisesta. Sekä vihreiden Johanna Karimäen että vasemmistoliiton Paavo Arhinmäen mukaan suurin syy naisten pienempiin palkkoihin on se, että naiset ovat lasten kanssa kotona pidempään kuin isät. He puuttuisivat asiaan lainsäädännöllä ja määräisivät perhevapaasta kummallekin vanhemmalle 6 kuukautta ja 6 kuukautta perheen itse päätettäväksi.

Kokoomuksen ja sdp:n mielipiteet olivat siltä väliltä.

Kokoomuksen Jaana Pelkonen kannatti 6+6+6-jakoa, mutta korosti sitä enemmän asennemuutosta.

Sdp:n Tarja Filatov korosti perhevapaiden jakamisen lisäksi työnantajien velvollisuutta tehdä tasa-arvosuunnitelma.

Edustajat totesivat, että suuri vastuu palkkaerojen kuromisesta on työmarkkinajärjestöillä.

Vanhempainvapaiden uusjako on kuitenkin uudistus, josta keväällä valittava eduskunta voi halutessaan päättää itse.

eduskuntavaalit 2015 





Viite