Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Huono kasvissyöjä

20.10.2016

Lasse Leipola

Käyttäjän Lasse Leipola kuva
Lasse Leipola on Vihreän Langan toimittaja.

Vuosi sitten päätin lopettaa lihan syömisen. Päätös oli nopea ja harkitsematon.

Olin syönyt illalla hampurilaisen ilman pienintäkään eettistä harkintaa tai omantunnontuskaa. Seuraavana aamuna näin Facebookissa suomalaisella teurastamolla kuvatun videon, jossa pahoinpideltiin tuotantoeläimiä. Raja tuli vastaan.

Päätös on pitänyt. Ainakin tavallaan. Jo samana päivänä neuvottelin itseni kanssa sääntöjä, joista olennaisin oli riistan ja kalan kelpuuttaminen ruokavalioon.


Olin jo aiemmin vähentänyt lihankulutustani kahdesta syystä. Ensinnäkin todistusaineisto erityisesti punaisen lihan haitallisista terveysvaikutuksista kasvaa jatkuvasti. Toisekseen lihantuotanto on kestämätön tapa ruokkia nykyisen kokoisia väkimassoja.

Ajattelin alussa, että sinnittelen vähintään vuoden, ennen kuin harkitsenkaan luovuttamista. En ole kuitenkaan missään vaiheessa harkinnut palaamista sekasyöjäksi. Härkis ja nyhtis ovat olleet tervetulleita lisiä arkeen, mutta ilmankin olisin pärjännyt.

Tunnen itseni huonoksi kasvissyöjäksi, koska pidän lihaa yhä houkuttelevana ruoka-aineena muiden joukossa. Joskus, mutta kuitenkin yllättävän harvoin, harmittelen, että en päätökseni vuoksi voi syödä jotain tiettyä liharuokaa.

Vaikka olen jossain määrin eläinrakas, en ole koskaan ollut sitä mieltä, että eläinten syöminen on väärin. Syön vieläkin mielelläni eläintä, jos tiedän, ettei sitä ole kohdeltu kaltoin. Käytännössä lautaselleni pääsevät lähinnä satunnaiset tuttujen hirvisaaliit.


Vuoden aikana yllättävintä on ollut se, että en koe muuttuneeni. En ole – ainakaan omasta mielestäni – tuntenut omahyväistä erinomaisuutta päätökseni vuoksi. Toisaalta en myöskään tunne itseäni terveemmäksi. Painoakin on ollut tasaisesti liikaa, mistä saan kiittää sokeria, olutta ja juustoa.

Ajattelin aiemmin, että kasvissyöjät ovat jaloja ihmisiä, jotka ovat yhteisen tai eläinten edun vuoksi valmiita tinkimään omasta elämänlaadustaan. En olisi voinut olla enempää väärässä.

Kyse ei ainakaan itseni kohdalla ollut suuresta uhrauksesta. Vaikka lihan jättää pois, on tarjolla yhä valtava kirjo erilaisia, monipuolisia ja herkullisia ruokia ja raaka-aineita.

Toki niin sanottu kasvissyönti on askel oikeaan suuntaan, mutta esimerkiksi maitotuotteiden vuoksi sekin on vajavainen ratkaisu niin eläinten, ilmaston kuin terveydenkin kannalta.

Ehkä vegaanit ovatkin niitä oikeasti jaloja ihmisiä.

vegetarismi  ruokavalio 





Viite