Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Mitä Wille Rydman todella haluaa sanoa?

21.8.2015

Sammeli Heikkinen

Käyttäjän Sammeli Heikkinen kuva

Raivostuin kansanedustaja Wille Rydmanin kommentista. Siis siitä, jossa Rydman kuvaili Välimeren tuhansia ihmishenkiä vaatinutta siirtolaistragediaa meritaksipalveluksi laittomalle maahantulolle.

Ajattelin, kuten moni muukin, että kyseessä on ilkeä ja idioottimainen huomionkalasteluheitto vähälle julkisuudelle jääneeltä ensimmäisen kauden kansanedustajalta.

Yön yli nukuttuani olen ymmärtänyt, että näin ei ole. Wille Rydman haluaa sanoa jotain aivan muuta.

On mahdotonta, että kyseessä olisi pelkkä ihmisvihainen höpötys, joka on profiloitu riittävän ilkeäksi, jotta se voisi saada julkisuutta.

On oltava kyse siitä, että Rydman haluaa puheillaan kiinnittää huomion suunnattomaan inhimilliseen hätään ja pakottaa meidät toimimaan kunnon ihmisten tavoin.

Ensinnäkin, Rydman on kokoomuksen kansanedustaja. Kokoomuksen sivulla taas kerrotaan, että kokoomus on arvopuolue:

"Kokoomuksen aatteessa yhdistyvät vapaus, vastuu ja demokratia, mahdollisuuksien tasa-arvo, sivistys, kannustavuus, suvaitsevaisuus ja välittäminen."

Lisäksi kokoomuksen arvoksi kerrotaan globaali vastuullisuus.

Rydmanin eilisessä kommentissa ei ole puhettakaan mahdollisuuksien tasa-arvosta, kannustavuudesta, suvaitsevaisuudesta ja välittämisestä, saati sitten vastuullisuudesta.

Eihän ole mahdollista, että kokoomuksen kansanedustaja Wille Rydman sylkisi puolueensa arvojen päälle täysin häikäilemättä.

Toiseksi, Wille Rydman ilmoittaa Facebookissa olevansa kristitty. Rydman on myös kolumnoinut viime vuoden Kirkko ja kaupunki -lehteen uskonasioista.

Kaltaiseni pakanakin tietää kristinuskosta sen, että armon käsite on keskeinen. Suomen evankelisluterilaisen kirkon sivujen mukaan kristinuskon keskeinen sisältö on kultainen sääntö Matteuksen evankeliumista:

"Kaikki, mitä te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille."

Miten kristitty Wille Rydman voisi kommentoida täysin kylmästi inhimillistä hätää? Kultaisen säännön mukaanhan Rydman tahtoisi jonkun pukumiehen tulevan rannalle lällättelemään, jos olisi itse merellä vuotavassa veneessä.

Ei, kristitty kokoomuksen kansanedustaja Wille Rydman ei oikeasti voi olla sitä mieltä, että Välimeren murhenäytelmä on "meritaksipalvelu".

Luultavasti Rydman tuleekin jonakin lähipäivänä jymähtäen läpi eduskunnan lisärakennuksen vaskisten ovien ja kunnon kokoomuslaisen kristityn tavoin soimaa heikkouskoisia, jotka hänen tunnottomalle kommentilleen ovat hurranneet:

"Teidät on vaa'alla punnittu ja köykäiseksi havaittu!"





Viite