Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Stubbin keksitty virhe

30.11.2015

Sammeli Heikkinen

Käyttäjän Sammeli Heikkinen kuva

Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok) kiistää valehdelleensa eduskunnalle hallintarekisteriasiassa. Stubbin mukaan kyseessä on virhe. Ministerin käsitys siitä, mikä on virhe vaikuttaa kuitenkin kummalliselta.

Stubb astui lyhyesti toimittajien tentattavaksi tänään maanantaina aamupäivällä.

Stubbilta kysyttiin tietenkin prosenteista. Hänhän sanoi torstaina eduskunnalle, että kiistellystä hallintarekisteristä annetuista lausunnoista 90 prosenttia on myönteisiä.

Helsingin Sanomat paljasti jo seuraavana päivänä, että myönteisiä lausuntoja oli vain kymmenen prosenttia.

Stubb myönsi lauantaina antaneensa eduskunnalle väärää tietoa. Tuossa vaiheessa tilanne oli jo tukala, sillä eduskunnalle valehtelemisen vuoksi Suomessa on joutunut eroamaan pääministerikin, keskustan Anneli Jäätteenmäki.

Stubb on siis järjestään kieltänyt harhaanjohtamisen ja puhunut virheestä. Niin hän teki myös tänään.

Mutta kun ministeriltä tentattiin, mistä väite 90 prosentin kannatuksesta oli peräisin, hän myönsi ettei mistään.

Stubbin mukaan hän oli saanut luvun "omasta päästään".

Toisin sanoen Stubb kertoi eduskunnalle totena prosenttiluvun, jonka oli keksinyt "omasta päästään".

Onko keksittyjen asioiden kertominen totena virhe? Vai onko se valehtelua?





Viite