Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Kaikkien kriisien emo

20.10.2015

Saara Ilvessalo

Käyttäjän Saara Ilvessalo kuva
Kirjoittaja on oikeusnotaari, Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden puheenjohtaja ja turkulainen kaupunginvaltuutettu.

Suomen median agendalle mahtuu yksi kriisi kerrallaan. Vuodesta 2009 se on suurimman osan ajasta ollut talouskriisi eri muodoissaan. Loppukesästä Euroopassa ja viimein Suomessakin realisoitui jo pidempään pinnan alla kuplinut pakolaiskriisi ja sitä myötä myös rasismikriisi.

Minä olen kuitenkin koko elämäni ollut eniten huolissani kriisistä, joka pahimmillaan aiheuttaa sekä talousongelmia, levottomuuksia että pakolaisuutta. Tämä kriisi etenee hitaasti, minkä takia sen pysäyttäminen ei ole trendikästä. Elinolosuhteemme as we know them heittävät kuitenkin häränpyllyä, jos emme herää tätä kriisiä pysäyttämään.

Puhun tietenkin aikamme suurimmasta uhasta, ilmastokriisistä.

Ilmastonmuutoksen nimi on harhaanjohtava. Kyse ei ole siitä, että lämpötila hieman nousee ja jatkamme elämäämme kuten ennenkin vähän aurinkoisemmissa oloissa. Kyse on siitä, että tämä ihmisen aiheuttama valtava muutos on tuhoamassa valtavan osan sekä ihmisten että muiden lajien edellytyksistä elää.

Jäätiköt sulavat, kodit ja toimeentulon lähteet tuhoutuvat, äärimmäiset sääilmiöt lisääntyvät, taudit leviävät, muuttovirrat lisääntyvät, ekosysteemit tuhoutuvat, varallisuuserot räjähtävät käsiin, levottomuudet lisääntyvät, kasvi- ja eläinlajit tuhoutuvat.

Mutta kuulkaas. Nyt kun kriisitietoisuutemme on herännyt, ei ole syytä vajota sen syvemmälle epätoivoon. Ilmastonmuutoksen eteneminen on nimittäin täysin ratkaistavissa oleva ongelma.

Vuosien tauon jälkeen toivo kunnianhimoisen ja kattavan ilmastosopimuksen aikaansaamisesta on jälleen nostanut päätään. Katseet kääntyvät marraskuun lopulla Pariisin kansainvälisiin ilmastoneuvotteluihin, joita valmisteleva kokous alkoi eilen Bonnissa.

Pariisin neuvottelut eivät tule olemaan helpot, mutta kaikki edellytykset onnistua on olemassa. Sopimuksen pohjatekstit on julkaistu. Yksityiskohdista neuvotellaan. Kolme neljäsosaa maailman maista on ilmoittanut omat valmiutensa päästövähennyksiin. Nämä maat edustavat yli 90 prosenttia maailman päästöistä ja ovat siis nyt antaneet tukensa neuvotteluille.

Suomen on nyt syytä ottaa roolia neuvottelujen edistämisessä ja kirittää myös muita maita kunnianhimoisiin päästövähennyksiin. Edistämällä uusiutuvaa energiaa (hei hallitus, turve ei siis ole tätä), teknologiaosaamista ja energiatehokkuutta saamme myös vientiä omalle osaamisellemme ja työpaikkoja kaikkialle Suomeen.

Ilmastonmuutosta torjumalla edistämme tasapainoista taloutta, terveitä ekosysteemejä ja stabiileja yhteiskuntia. Asiat ovat sidoksissa toisiinsa. Huolestuttaako siis vaikka pakolaisuus? Kanavoi huolesi Pariisin neuvottelujen edistämiseen. Vaaditaan maailman mailta tuloksia.





Viite