Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019


26.11.2018

”Vaatteen korjaaminen ja käyttäminen loppuun on ympäristöteko.”

19.8.2018

Vihreä Lanka kysyi puoluevaltuuskunnan jäseniltä, miten vihreillä menee ja miten eduskuntavaaleissa saadaan vaalivoitto.

22.3.2018

”Sujuva, avoin kanssakäyminen luo luottamusta, joka tuo päätöksentekoon tahtoa asettaa yhteisesti hyväksyttyjä tavoitteita.”

16.9.2016

”Kunnallinen päätöksenteko on välillä todella hidasta ja tahmeaa. Kuten pyöräily Turussa välillä.”

4.7.2016

”Korvessa tiedetään, ettei Talvivaaran lopetuskustannuksia voi väistää toiminnan tekohengityksellä.”

26.5.2016

”Hallituksen säästöt heikentävät mahdollisuuksia liikkua viisaasti ja ympäristön kannalta kestävästi.”

18.4.2016

”Monen kainuulaisen yrityksen voima on juuri eettisyydessä, kestävän kehityksen periaatteissa.”

15.3.2016

”Ihminen tuottaa itse enemmän päästöjä sohvalla maatessaan kuin ajaessaan biokaasulla.”

15.10.2014

<p>”Jos lemmikkikoiraa kohdeltaisiin kuin sikaa lihatuotannossa, omistaja saisi syytteet eläinrääkkäyksestä.”</p>

27.8.2014

<p>”Tuulivoimaloista saatavat, valtion syöttötariffeihin perustuvat varmat tulot eivät hyödytä niitä, kenen maisemaan myllyt tulevat.”</p>


Viite