Autosta eroon
Ympäristöeetikko Leo Straniukselta olen oppinut, että kulutuksen osalta olennaisimmat ekovalinnat tehdään syömisessä, asumisessa ja liikkumisessa. Viidestä miljoonasta paskan sävystä pahinta itsepetosta on siis se, jos kuvittelee voivansa puhdistaa omatuntonsa tekemällä viikoittain jonkun sellaisen pienen ekoteon, jolla ei ole mitään merkitystä.
Kävelin tänä aamuna kuvauksiin keskustassa sijaitsevan alakoulun ohi juuri ennen kahdeksaa. Näkymä oli outo. Sen sijaan, että olisin nähnyt lapsien saapuvan paikalle eri suunnista, näin autoletkan koulun edessä. Jokaisessa autossa oli äiti, joka posmotti lapselleen jotain viime hetken ohjeistusta. Ihan kuin olisin katsellut amerikkalaista elokuvaa suomalaisen todellisuuden sijasta.
Kyllä minä ymmärrän, että lapset viedään autolla kouluun, jos satutaan asumaan jossain Jumalan hylkäämässä pöpelikössä. En vaadi, että tenavien täytyy hiihtää kymmeniä kilometrejä kouluun ja leikkiä käpylehmillä.
Kaupunkiasumisessa auto on useimmiten vain pahan luokan itsepetos. Tiedän kyllä, miten se lipsahtaa. Asuin vielä vanhempien kotona eli autotaloudessa kun aikanaan sain oman korttini. Silkkaa laiskuuttani kävin autolla jopa lähikaupassa, jos vain isän silmä vältti.
Lasten kanssa itsepetos on helppo, sillä kaikki keinot nopeuttaa aamurutiineja ovat tarpeen. Silloin kun itse en sää- tai tavaranroudaussyistä viitsi viedä Fransia pyörällä perhepäivähoitoon, menen bussilla, vaikka säästän siinä aikaa suhteessa kävelyyn noin viisi minuuttia. Usein tuntuu, että ehtiminen on aina siitä samasta viisiminuuttisesta kiinni.
Jos minulla olisi auto pihassa, osaisinko todella jättää sen siihen silloin kun on muka kiire? Kiire, joka on luotu siitä syystä, että tietää nopeamman vaihtoehdon olevan olemassa. Itse olen pitänyt hyvän elämän mittapuuna sitä, että kiire tarkoittaa lähinnä kenkävalintaa: pääsääntöisesti tykkään käyttää korkokenkiä, koska se tekee oloni ryhdikkääksi ja naiselliseksi. Kiire on sitä, että täytyy laittaa käytännölliset matalat popot jalkaan ja kiristää askeltahtia.
Korkokengät ovatkin yksi autoilua edistävä asia lasten ja kuvitellun kiireen lisäksi. Taannoin lomamatkalla Beirutissa äimistelin, miten paikalliset naiset voivat kaikki käyttää niin poskettoman korkeita kenkiä arjessa. Sitten tajusin, etteivät he kävelekään niillä yhtään mihinkään. Autossa pistokkaat voi laittaa ajon ajaksi sivuun. Mutkan kautta siis myös vaatevalinnat voivat muodostua epäekologisiksi.
- Kiva, että Suomessa joku (08:51)
- Sähkön tuotanto (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Epäonnistunut iskulause (16.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Taistolaisten valtapaikat (15.5.2012)
- Kiitos Kari Hämäläinen (15.5.2012)
- Jälleen yksi cityvihreiden pilvilinna! (15.5.2012)
- Joo ottakaa vaan esimerkkiä (14.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Vegfest 18.-20.5. Tampereella (12.5.2012)
- Aidattu. (11.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)









Ekovalinnat
Yksi valinnan kohde uupui listasta: olennaisimmat ekovalinnat tehdään syömisessä, asumisessa, liikkumisessa ja lisääntymisessä. Valitettavan usein vain tuo viimeinen unohtuu näistä listauksista, syystä tai toisesta.
Nimim. vain kaksi neljästä kunnossa.
fiudesta ja sen tarpeellisuudesta
Joo - kun mä wanha Stadin kundi bunkkasin vielä Stadissa, ei yksityisautoilulle ollut todella mitään sijaa! Minne metrolla, dösölla tai sporalla ei päässy, sinne dallattiin!
Nyt mä oon flytannu ihan landelle Pirkanmaalle snadiin maalaiskuntaan, jossa ei bussitkaan skujaa. Ja lähin safkalafka on parin kilsan päässä, varsinaiset palvelut kymmenen kilsan päässä. Fillaria tarvitaan (oikeestaan pitäis slumpata skootteri eli mopo) ja jopa fiudea eli yksityisautoa...
Kiitos Rosa, että jaksat
Kiitos Rosa, että jaksat nostaa kissan pöydälle asiassa kuin asiassa. Hyssyttely saa riittää!
Kantakaa päättäjätkin vastuuta
Ja nyt kun olet nostanut kissan pöydälle niin vihreät voisivat tehdä jotain todellistakin asian hyväksi eli hoidattehan asiat niin että lapsi pääsee aina lähimpään kouluun. Olen ymmärtänyt että Tamperetta ollaan jakamassa viiteen koulunkäynti alueeseen ja siihen nähden Tampere on aika suuri kaupunki. Jos meidän tyttö ei aikanaan pääse lähimpään kouluun vien silkkaa ilkeyttäni autolla joka päivä ja mitä kauemmas sitä hauskempaa minulla tietysti on.
Vihreiden nimimies lentää autoilun sijasta
Helsingin Sanomissa julkaistiin juuri juttu Ville Niinistöstä. Niinistö lentää viikoittain Helsingin ja Tukholman väliä, koska hänen perheensä asuu Tukholmassa.
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Ville+Niinist%C3%B6st%C3%A4+tuli+vaa...
Niinistön aviopuoliso totesi:
"Jos Ville haluaa tavata perhettään, on siihen kaksi vaihtoehtoa. Joko 30 tuntia lautalla tai kaksi tuntia lentokoneessa."
Niinistö itse totesi tyyliin, että jos on valittava perheen ja lentämisen välillä niin hän lentää aina.
Tämä on ymmärrettävää, mutta kertoo myös karua kieltä Niinistön vihreydestä. Valitettavasti Niinistön elämäntapaa ei millään muotoa voi pitää vihreänä. Pikemmin kysymys on näistä p*skan sävyistä. Muutenkin toiminnassa kalskahtaa tietty itsepetos.
Mitä se kertoo ympäristön arvostuksesta jos yksi vihreiden suurimmista keulakuvista asettaa omat halunsa ja tarpeensa luonnon hyvinvoinnin edelle. Eikö yhteinen ympäristömme ole heikossa hapessa nimenomaan siksi, että ihmiset ajattelevat ensisijaisesti omia tarpeitaan.
Niin ja huomasin kyllä, että Niinistö kompensoi päästönsä. Tämä onkin sitten sitä nykyajan anekauppaa. Rikkaat voivat kuitata pahat tekonsa pienellä rahasummalla ja väittää olevansa ekologisia vaikka sitä eivät oikeasti olisikaan.
JiiPeelle
Olisiko siis parempi, että kaikki ympäristöstä kiinnostuneet elävät omavaraisesti metsissä ja jättävät päätöksenteon niille, joita ei ympäristö kiinnosta. Kyllä eduskuntaan kannattaa mennä parantamaan maailmaan, vaikka sinne pitäisi lentää.
joopajoo
Kirjoituksen paras osa oli Leon siteeraus. Loppu olikin sitten pääasiassa sitä kevyttä viherhöttöä maustettuna syyllistämisellä. Jos ja kun maailman väkiluku jatkaa kasvamistaan reilulla 200 000:lla kuluttajalla päivässä niin ei energiansäästölampuista paljon apua ole. Henkilökohtaisesti mua sapettaa suunnattomasti se miten matala vihreiden keskustelun taso ympäristönsuojelusta on. Enemmän se on jonkinlaista uudenlaista anekauppaa hyvän omantunnon puolesta.
Älä tee niin kuin minä teen, tee niin kuin minä sanon
Yrittääkö Amatööri kertoa, että vihreiden kansanedustajien ei tarvitse välittää ympäristön hyvinvoinnista muuten kuin työaikana? Tästä seuraa uskottavuusongelma. Toisekseen toiminta olisi pahimman luokan kaksinaismoralismia.
Tilanne on hieman sama kuin ateisti edustaisi kristillisiä tai RKP:n jäsen olisi aktiivinen Suomalaisuuden Liiton jäsen.
Miksi edustaa vihreitä jos muut arvot ajavat ympäristöarvojen edelle. Maassa on useita puolueita, joista valita. Niissäkin voi parantaa maailmaa.
On helppo puhua ja kirjoittaa sosiaalisesti hyväksyttyjen arvojen puolesta. Paremmin yksilön vakaumuksesta kertovat kuitenkin ne valintatilanteet, joissa oma hyvinvointi/etu ja omat arvot ovat eri puolilla vaakakuppia.
Asiassa on luonnollisesti monta puolta. Silti kysyisin, että kuka ne uhraukset tekee jos siihen eivät suostu edes Niinistön asemassa olevat ihmiset. Voiko Niinistö ulkoistaa henkilökohtaisen vastuunsa ympäristöstä, koska ajaa ympäristön etuja puolueessaan?
Myös JiiPeelle
Eli vain täydellisesti itse elämäänsä suorittavat saavat yrittää parantaa lakeja, rakenteita ja valinnanmahdollisuuksia? Jos sinä JiiPee olisit Niinistön housuissa, niin miten valitsisit? Eroaisitko lapsista vai eduskunnasta?
arvot järjestykseen
Jospa Ville vaan asettaa arvot järjestykseen eli perhe menee kaikewn edelle?!?
Seli seli...
JiiPee on ihan oikeassa. Mitä mahtaa ajatella rintamamiestalossa ikänsä asunut eläkeläis pariskunta joka joutuu "vihreän" verouudistuksen takia jättämään kotinsa. Eivät ole ehkä ikinä lentäneet ulkomaille mutta nyt heidän "kulutustottumuksiaan" ohjataan ympäristöystävällisempään suuntaan. Kyllä se niin on että ne joiden säätämien lakien mukaan muut joutuvat elämään, pitäisi itse olla aika täydellisiä.
Väestönkasvusta
casus belli (ja S. Pienimäki): Henkilökohtaisesti minua sapettaa kriitikoiden tapa haukkua vihreitä siitä että he eivät ole täydellisiä, jos kriitikot itse eivät välitä senkään vertaa.
Väestönkasvu on ympäristöongelma, se on totta, mutta siinä on kaksi puolta: köyhien holtiton lisääntyminen ja rikkaiden holtiton tuhlaus.
Jos Hans Roslingiin on uskominen, edellinen olisi aika lailla hallussa huolehtimalla köyhyyden vähentämisestä. Ennen kaikkea se vaatisi rikkaiden protektionismin lopettamista. Jälkimmäisesstä taas vaadittaisiin rikkailta sen hyväksymistä, että elintason jatkuva nostaminen tuhoaa maailman, ja että siitä ei myöskään rikas tule juurikaan onnellisemmaksi. Minkä puolueen voi nähdä yrittävän tehdä näiden eteen jotain? Demareitten ja keskustan, joiden koko olemassaolemisen pointti on hyväosaisten protektionismissa? Kokoomuksen, jonka arvomaailma tukee tuhlausta ja rikkaiden elintason tarpeetonta kasvua? Vai vihreiden, jotka pyrkivät perustuloon, protektionismin purkamiseen, elintason kohtuullistamiseen ja jakamiseen tasaisemmin?
Lapset kaukana luonnosta
Lapsiperheen on helppo elää ilman autoa, jos nimenomaan asuu siellä kaupungin keskustassa eikä "Jumalan hylkäämässä popelikössä". Saman valinnan meidänkin perheemme on tehnyt.
Mutta toisaalta juuri lasten takia haluaisin asua siellä pöpelikössä, jotta lapset saisivat tavallisessa arjessa luontokokemuksia, voisivat rakentaa majoja ja seurata kasvien kasvamista ja kuihtumista. Täältä keskustan betonikerrostalosta täytyy aina erikseen asiasta tehden lähteä metsäretkelle, joten ei niitä luontokokemuksia kovin paljoa tule.
Kirjoita uusi kommentti