BSCI ei ole taikasana

Tarjosin viikolla jotakin BSCI:n kaltaista mallia myös Suomessa toimivien ulkomaalaisten urakoitsijoiden vastuusertifioinnin pohjaksi, kun olin törmännyt mallin esittelyyn "tieteellisessä julkaisussa" nimeltä Yhteishyvä. Toki parempiakin malleja lienee.

Oma muunnokseni sisälsi työsuojelun toimintaohjelman, TES:n, työaikakirjanpidon ja sosiaalitilojen olosta maininnat, eikä senkään luettelon tietysti tarvitse olla vielä tyhjentävä. Sehän ei vielä laajenna vastuuta lakia vaativammaksi. Mainitsemani asiat näyttävät kuitenkin puuttuvan harmaan talouden yrityksiltä, ja esimerkiksi työaikakirjanpito helpottaa tarkastustoimintaa. Järjestelmän tehtävä olisi osoittaa yrityksille, mitä Suomessa toimittaessa vaaditaan, eli ikäänkuin harjaannuttaa tai kotouttaa.

Jos puhutaan Suomessa toimivista yrityksistä, yritysten omatoimisuus olisi tärkeää. Monen poliitikon toivelistalla kun on pitkin kevättä ollut tarkastaja-armadan paisuttaminen, ja kullakin on oma suosikkivirastonsa tai ay-liittonsa, johon se tulisi sijoittaa. Tämä johtaisi julkisten menojen kasvuun ja virkavaltaisuuteen, kun parempi olisi sosiaalisen vastuun kulujen sälyttäminen oikeisiin markkinahintoihin. Vastuu työoloista on aina viime kädessä työnantajalla, vaikkakin yhdessä sidosryhmien kanssa.

Argh. Tiesin, että tuon kaupan vaatteet eivät ole sen eettisempiä kuin periaatteessa minkään muunkaan. Silti, kun kävelen siitä päivittäin ohi yliopistolle, niin haaveilen, että voisin ostaa sieltä jtain itselleni. Vaatteet ovat Noa Noassa yllättävän kalliita, verrattuna juuri siihen, että ne eivät ole kuitenkaan sen parempia kuin Lindexin "rätit".

BSCI taitaa olla suurelta osin ehostusta yritykselle, mutta eikö se silti ole merkki paremaan suuntaan?

Kiitos molemmille kommenteista!

Erkki: Olen kyllä sitä mieltä, että virkamiesten suorittama valvonta on paras, jos se vain saataisiin toimimaan kunnolla kehitysmaissa. Yhteiskuntavastuu on yleisimmin käytetyn määritelmän mukaan lakien tason ylittävää toimintaa, eli näitä asioita ei saisi sekoittaa keskenään.

On siis sillä rajalla, onko BSCI edes yhteiskuntavastuuta, kun se ottaa tasokseen palkoissa laillisen minimin. Käytännössä on hyvä, että se tekee edes sen. BSCI:n mukaan suuri osa tarkastuksista ei mene läpi ensimmäisellä kerralla.

Jatkan näistä aiheista tulevissa teksteissäni, koska olemme juurikin tärkeimpien kysymysten äärellä.

Emma: BSCI on parempi kuin ei mitään. On kuitenkin ihmisiä, joiden mielestä jopa omat tarkastukset ovat parempi kuin BSCI. Ks.
http://www.sask.fi/julkaisut/tyomaana-maailma-2-2010/bsci/

Kampanja ei suosittele boikotteja, vaan kehottaa antamaan yritykselle palautetta vaikka nettisivujen kautta, eli voit kyllä nauttia vanhanaikaisesta designista!

Kansainvälisten tavarahankintojen sertifikaatit pyrkivät yleensä parantamaan sellaisten maiden työ- ja osin ympäristöoloja, joissa työsuojelu meikäläisittäin lienee aika tuntematon käsite. Meillähän kuitenkin lainsäädännön minimitasokin on kohtalainen, jos sitä noudatetaan.

Vaikka tieteellisesti olisikin määritelty, että yhteiskuntavastuu sisältää vain lakia laajemman vastuun, on lain tason noudattaminen meidän oloissa ensisijainen ja tärkein sosiaali- ja terveyspoliittinen tavoite. Yritys voi tietysti edistää hyvinvointia paremmillakin brändäyksillä, mutta aivan alkeista aloittaville harmaille yrityksille asettaisin ensin tavanomaisemman riman ylitettäväksi. Lainsäädäntöä ei kuitenkaan aina tunneta, joten konsultaatiota saatettaisiin tarvita.

Suomessakin harmaille markkinoille menetetyt summat ovat suuret verrattuna vuosibudjettiin. Sosiaaliset menetykset ovat myös suuret. Asia koskee kuitenkin pienehköä ryhmää yrityksistä, jotka on periaatteessa tunnistettavissa, ja joihin interventiot ja erilaiset sakkomaksut on mahdollista kohdentaa. Ei olisi tehokasta, että suuri joukko virkamiehiä kävisi sattuman varaisesti kaikissa yrityksissä, vaan priorisoiden. Näin myös käytännössä tapahtuu. Tätä tarkoitan varoittaessani tarkastajien armadasta. Valtaosa yrityksistä kokisi turhat interventiot vain taakaksi. Määrä ei korvaa laatua. Tilanne saattaa olla toinen muissa maissa, joissa ei oikein olla totuttu edes edellyttämään omatoimisuutta.

Kun joku tutkija menee yllättäen havainnoimaan viikoiksi parakkielämää, hän saattaa nähdä jotakin, mitä ennakkoon ilmoittava viranomainen ei pääsisi näkemään. Näin saattaa tapahtua, vaikka yrityksellä olisi paperi nimeltä työsuojelun toimintaohjelma. Ongelma kun on siinä, että ohjelma on kenties tulkittu vain pakolliseksi paperiksi pöytälaatikossa, ei kiireen keskellä toimeenpantavaksi toimintakäytännöksi ja ratkaisujen avaimeksi. Sama koskee tietysti erilaisia sertifikaatteja, joista jotkut QHSE:t saattavat vastata suomalaisen työelämän normien vaatimuksia. En tosin usko, ettei tunnetuimmilla työmailla olisi sertifikaatteja, vaan vika on jossakin muualla.