Ekokultaa Karjalan korvesta?
Ekokytän liksoilla ei harrasteta bling bling -tyyliä, mutta työssään kyttä on ajoittain myös kullan kanssa tekemisissä.
Pohjois-Karjalassa toimiva kaivosyhtiö Endomines kertoi lokakuussa, että yhtiö harkitsee jäljitettävän ja vastuullisesti tuotetun kultatuotannon aloittamista.
Tuotantonsa vastuullisuutta yhtiö perustelee sillä, että kullan rikastamisessa ei käytetä syanidia ja että yhtiön Pampalon kaivoksessa maaperään ei joudu rikkiä tai raskasmetalleja. Myös kaivosten rakentamisessa ja kullantuotannossa lähtökohtana on kuulemma ollut ympäristön kunnioittaminen.
Syyte: Kaivosten ympäristövaikutusten vähättely ja ympäristölle väistämättä vahingollisen teollisuudenalan viherpesu. Kullan ekologinen selkäreppu on niin sanottu MI-kerroin on arvioitu 500 000:ksi, eli yhden kultagramman tuottamiseksi pitää siirtää noin 500 kiloa materiaalia luonnosta. Endominesin suunnitelmista uutisoinut Markkinointi & Mainonta kutsui yhtiön aikeita viherpesuksi.
Puolustus: ”Viherpesu ei ole meidän käyttämämme termi, enkä siitä termistä pidä. Ajatuksemme on, että kultamme on traceable, eli sen alkuperä on jäljitettävissä. Ja jos jostain kaivostoiminnasta voi sanoa, että se on ympäristöystävällistä, niin me ainakin sitä yritämme”, Endominesin toimitusjohtaja Markus Ekberg sanoo.
Tuomio: Suomessa toimivalle kaivosteollisuudelle langetettava luonnonsuojelumaksu, jonka tuotto korvamerkittäisiin kaivosten aiheuttamien ympäristötuhojen korjaamiseen.
- Free-sopimuksista (10:48)
- Mistä elintaso syntyy? (20.5.2012)
- Miksi aina juuri - ostaminen? (20.5.2012)
- Retki Viikinsaareen (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Raporttia kun katsoo (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Jälleen yksi cityvihreiden pilvilinna! (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Vegfest 18.-20.5. Tampereella (12.5.2012)
- Aidattu. (11.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)









Kirjoita uusi kommentti