Huruja puheita
Hesarin toimittaja Esa Mäkinen sai pari viikkoa sitten tällä palstalla kehuja Taneli Heikalta, kun oli poistunut työpisteestään, ottanut taksin ja soittanut erästä kotiovikelloa haastattelutarkoituksessa.
Mediapyövelit mestaavat sopuleita. Koston pelossa nimimerkkiä käyttävä Kaino Riesu vuorottelee palstalla viestintäyrittäjä, toimittaja Taneli Heikan kanssa.
Kyllä, Sanomatalosta ulos lähteminen on aivan kelpo, joskin harvoin käytetty tiedonhakumenetelmä. Ovikellon soitto ei ole edes kotirauhan rikkomista, jos toimittaja ymmärtää kunnioittaa kielteistä vastausta eikä siirry kurkkimaan ikkunan alle.
Mäkinen ansaitsi kehunsa, mutta vastapainoksi hän saakin nyt Riesulta ruoskaa. Asia liittyy lehtiväkeä traumatisoineeseen alv-kysymykseen. Siitä näkyy olevan vaikea kirjoittaa journalistista tekstiä.
Joulukuun alussa Sanoma Newsin toimitusjohtaja Pekka Soini valittiin Viestinnän keskusliiton hallituksen puheenjohtajaksi, jolloin Soini ymmärrettävästi sai pullistelukohtauksen ja ”väläytti mahdollisuutta siirtää verkkopalvelimet edullisemman verotuksen maihin”.
HS.fihin laatimassaan uutisessa (2.12.) Mäkinen siteerasi Soinin tiedotetta, jonka mukaan ”poliittiset päättäjät vaikeuttavat suomalaisen mediateollisuuden toimintaedellytyksiä luomalla lainsäädäntöä ja sääntelyä, joilla suomalaiset mediayhtiöt asetetaan eriarvoiseen asemaan, jopa muiden EU-maiden mediayhtiöiden kanssa. Verkkopalvelimien siirtäminen suotuisamman lainsäädännön ja edullisemman verotuksen maihin on toki mahdollista myös suomalaisille mediayhtiöille”.
Tällainen filosofia ei meille yksinkertaisimmille yleisön edustajille avautunut ollenkaan. Miksvarten verkkolehtipalvelimia pitäisi minnekään siirtää, eihän tuleva lehtitilausten arvonlisävero muuta verkkolehtien tilannetta millään tavalla?
Ja etenkin: on kyse mistä palvelimista hyvänsä, yrityksiä ei veroteta palvelimien sijainnin vaan yritystoiminnan tuloksen perusteella. Jos firman kotipaikka on Suomi, verottajalle on yks hailee, missä firman tietsikat sijaitsevat.
Lisäksi: alvia eivät ylipäätään maksa firmat vaan asiakkaat. Mediatalojen yritysverotus on sama kuin kaikkien muidenkin firmojen.
Soinin ”jyrähdys” olikin ymmärrettävä vain normaaliksi uhkailuksi, jota bisnesmäneillä on tapana esittää, jos kaikki eivät aina tanssi heidän pillinsä mukaan. Nokiankin muuttouhkailuihin olemme jo hyvin tottuneita.
Mutta miksi Hesari antoi Soinin huruilla juttujaan ilman minkäänlaista taustoitusta tai kritiikkiä? Siksikö vain, että kyse oli omasta kustantajasta?
Mäkinen kertoi uutisessaan kyllä, että ”Soinin johtama Sanoma News julkaisee Helsingin Sanomia ja Hs.fi:tä”. Lopun ajatustyön hän sitten jättikin meidän tehtäväksemme. Valaiseva olisi ollut vähintään lisälause ”… ja sen takia emme tässä uutisessakaan voi kertoa teille, miten asiat varsinaisesti ovat”.
- Free-sopimuksista (10:48)
- Mistä elintaso syntyy? (20.5.2012)
- Miksi aina juuri - ostaminen? (20.5.2012)
- Retki Viikinsaareen (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Raporttia kun katsoo (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Jälleen yksi cityvihreiden pilvilinna! (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Vegfest 18.-20.5. Tampereella (12.5.2012)
- Aidattu. (11.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)









Kirjoita uusi kommentti