Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Ihan sairasta

19.10.2012

Juha Honkonen

Välillä politiikassa tuntuu olevan tärkeintä pitää päänsä, vaikka se pitäisi samalla tunkea maan sisään.

Helsingissä strutsia leikkii kokoomus. Se tappelee terveyskeskusmaksujen puolesta, vaikkei siinä ole mitään järkeä.

Sadasta eurosta noin viisi senttiä. Yhtä pieni, viitisen promillea, on maksujen osuus Helsingin tuloista. Piirakkagraafissa viipale on niin ohut, että se näyttää pelkältä viivalta.

Miksi ylipormestari Jussi Pajunen (kok) jaksaa vängätä asiasta, vaikka terveyslautakunta, kaupunginhallitus ja leijonanosa valtuutetuista poistaisi tuon kaupungin taloudelle turhan mutta köyhien kukkarolle kipeän maksun?

No periaatteen vuoksi tietenkin. Haastattelussamme hän myöntää ettei ole perehtynyt asiantuntijoiden lausuntoihin. Silti maksu vain roikkuu budjettiesityksissä mukana. Koska vaalit ja oikeistolaiset arvot.

Osataan sitä vasemmallakin. Kuntavaalien lähestyessä demarit menivät lupaamaan, ettei pakkoliitoksiin ryhdytä. Se pakotti muut hallituspuolueet lupaamaan saman.

Se siitä loistavasta mahdollisuudesta paikata Suomen kestävyysvaje. Nyt joudumme vain odottelemaan, koska eläkepommi räjähtää silmille.

Keskusta ja kepuvaltainen Kuntaliitto ehdottavat liitosten vaihtoehdoksi kuntien tehtävien karsimista. Samalla puolue kuitenkin roikottaa ykkösvaaliteemanaan hyviä lähipalveluja.

Taitaa keskustankin pää olla pensaassa. Heidän mallillaan Suomessa on ensi vuosikymmenellä rutkasti kuntabyrokraatteja mutta heillä hintsusti hommia. Rahat pyörivät virkamiehen taskusta toiseen.

Lähetimme 7600 valtuutetulle kyselyn kuntien hyvä veli -verkostoista. Eniten suomalaista korruptiota eli maan tapaa on vastausten mukaan virkojen täyttämisessä, ja useimmin siihen syyllistyvät suurten puolueiden edustajat.

Tällaista sulle, mulle -politiikkaa vähentäisi pormestarimalli. Onneksi Helsingissä sitä kannattaa vaalikonevastausten mukaan ehdokkaista useampi kuin vastustaa.

Kirjoittaja on Vihreän Langan päätoimittaja.





Viite