Ilmastosäännöt uusiksi

Tuoretta ilmastosopua on tasaväkisesti moitittu ja hehkutettu. Mielestäni vielä ei ole aihetta juhlaan, mutta toivottavasti neljän vuoden päästä on. Jo 20 vuotta sitten Rio de Janeirossa sovittiin, että kaikilla mailla on velvollisuus ryhtyä toimenpiteisiin ilmastonmuutoksen hidastamiseksi. Vasta nyt Durbanissa neuvotteluihin oikeasti sitouduttiin.

Lähivuosien aikana suurimmassa osassa maailman maista omat ilmastovelvoitteet tulevat saamaan kylmää kyytiä. Köyhätkin valtiot alkavat pohtia, kuinka paljon – tai vähän – päästöjä voidaan vähentää ilman, että talouskasvu vaarantuisi.

Monessa maassa vallalla on näkemys, ettei yhtään.

Miksi esimerkiksi Saudi-Arabian edustaja, jota Ville Niinistö kutsui leikkisästi Darth Vaderiksi, yhtäkkiä suostuisi velvoitteisiin? Tai Bolivia, Kolumbia, Nicaragua tai Sudan?

Kun viimeistään 2015 päätetään kaikkia maita koskevista vähennyksistä, jokin maa taas ponnahtaa vieteriukon lailla kaatamaan sopimusta. Siksi koko ilmastoneuvottelujen säännöt pitää laittaa remonttiin.

Yleinen käsitys on, että sääntöjen muuttaminenkin vaatii yksimielisen päätöksen. Näin ei kuitenkaan ole.

Riossa 1992 solmitun puitesopimuksen mukaan sääntöjä voidaan muuttaa kolmen neljäsosan enemmistöllä. Meksiko ja Papua-Uusi-Guinea ehdottivat tätä jo Durbanissa, asia jäi vähälle huomiolle.

Pahimmat ilmastoänkyrät voivat aina näyttää muulle maailmalle keskisormea ja jättäytyä sopimuksista ulos. Uudistettujen sääntöjen avulla se ei kuitenkaan romuttaisi yhteistä päätöksentekoa.

Ilmastokokouksissa ei tarvitsisi tehdä yötä myöten kompromissien kompromisseja, joista kärsii koko maailma.