Kamalaa olla kasvattaja

Lapsen saaminen on ihanaa, vauvan hoitaminen hellyttävää ja puistossa käyminen kivaa.

Mutta kasvatus ei ole mitään näistä.

On ikävää, kun minusta paljastuu tiukkapipoinen täti, joka sanoo kaksosille viisikymmentä kertaa tunnissa EI. Sellainen kireä supernanny, joka pysyy kauppajonossa johdonmukaisena siitä, ettei esikoinen tänään saa jakkimakupalaa - ja tarjoaa samalla muille asiakkaille meluisan teatteriesityksen, jossa ei ole onnellista loppua.

Muutama viikko sitten Hesarissa oli juttua taiteilijoiden lapsilleen lukemista iltasaduista. Joku sanoi, että kasvattavuus ei ole lastenkirjassa oleellista vaan mielikuvituksen lento tai jotain sellaista. Se kuulosti coolilta.

Minäkään en haluaisi kasvattaa lapsiani, vaan antaa heidän kasvaa vapaasti luoviksi ja briljanteiksi. Silloin tällöin meillä voisi olla rakentavia keskusteluja, joissa itse oppisin lapsiltani yhtä paljon kuin he minulta.

Lapset saadaan yhä myöhemmin, sitten kun ura ja parisuhde ovat kunnossa ja nuoruuden huvituksista on saatu tarpeeksi. Silloin lapset ovat mukava projekti. Heidän on määrä tuoda kolmekymppisille elämään tarkoitusta, hauskuutta, rentoutta ja kykyä nauttia yksinkertaisista asioista.

Tärkeää on kirjoittaa muistiin lasten hauskat sanonnat, ikuistaa eri vaiheet videolle ja valokuviin ja olla itse hassutteleva, kuunteleva ja lapsistaan nauttiva vanhempi. Kasvattaminen ikään kuin pilaa sen.

Se alkaa ihan yhtäkkiä, kun kylässä huomaa, että kullanmuru ei sanokaan kakun jälkeen kiitos niin kuin muut lapset. Lapsen briljanttiutta ja luovuutta ei huomaa lainkaan, kun hän ottaa lelut toisten kädestä eikä edes tervehdi. Tulee kiire.

Tuon huomion jälkeen meillä on esikoiselle luettu tiuhaan 1973 julkaistua Richard Scarryn Kiitosta ja ole hyvää. Siinä moralisoidaan Eipäs-possun huonoja tapoja ja ihaillaan hyväkäytöksistä Juupas-possua. Se on hauska - ja opettavainen, mitä ainakaan minä en vanhempana pysty olemaan yhtä aikaa.

Uudet lastenkirjat, Onnit, Tompat ja Salama McQueenit ovat ihania ja hauskoja, mutta kasvattavuutta niissä on vähän. Onko siinä yksi syy siihen, että kirjakauppojen lastenhyllyt pullistelevat edelleen Elsa Beskoweja, Scarryja, Barbapapoja ja Tammen kultaisia kirjoja?

Opettavaisilla iltasaduilla voi tehokkaasti ulkoistaa kasvatusta kirjailijoille - ja itse voi ainakin silloin tällöin olla se hauska, luova, lapsistaan nauttiva vanhempi. Niin kuin projektisuunnitelmassa sovittiin.