Listan vangit
Yleisö luulee yleisesti, että uutismedian sisältö päätetään toimituksissa. Voi pojat! Median sisällöistä päättää valtaosin kaksi tahoa: uutistoimiston päivälistan kokoaja sekä muutaman sadan pirteän tiedottajan joukko.
Mediapyövelit mestaavat sopuleita. Koston pelossa nimimerkkiä käyttävä Kaino Riesu vuorottelee palstalla viestintäyrittäjä, toimittaja Taneli Heikan kanssa.
Päivälista on STT:n maksullinen palvelu, jonka tilaamista mediatalot luulevat pakolliseksi. Kun Yle muutama vuosi sitten lakkasi ostamasta STT:n palveluita havaittuaan, että sillä oli omia toimittajiakin rutosti enemmän kuin STT:llä, Ylen toimitukset olivat hyytyä kauhusta: jos ei ole STT:n päivälistaa, mistä tiedetään, mitä pitää tehdä?
Homma toimii niin, että päivälistan kokoaja luetteloi saapuneet kutsut ja ennalta ilmoitetut tilaisuudet. Tähän tapaan: klo 10, Valtioneuvoston linna: Kataisen info. Klo 11.30, Eteläranta 10: EK:n info kansantalouden kilpailukyvystä. Klo 14, Nordean pääkonttori: Talouskatsaus.
Yleensä STT kertoo myös, mistä infoista eli tiedotustilaisuuksista sen toimittajat tulevat päivän mittaan tekemään juttuja. Tämä ei mitenkään estä muita medioita lähettämästä paikalle omia toimittajiaan – päinvastoin, mitä ”tärkeämpi” info, sitä enemmän paikalla on suloisia sopuleita kirjaamassa infonpitäjien nerokkaita ajatuksia kansan tietoon.
Kotitoimitukseen palattuaan toimittaja odottaa usein vielä STT:n jutun kollatakseen, että varmasti on ymmärtänyt asian samalla tavalla.
Ja sitten yleisö ihmettelee, jos turtumukseltaan pystyy, miten joka puolella on kaikista asioista samat uutiset. Median monipuolisuuden ja riippumattomuuden näkökulmasta päivälistajournalismi on perkeleen keksintö.
Kyllä toimituksissa ideoidaankin. Kokouksessa esimies tuijottaa porukkaa tympeän näköisenä ja kysyy, onko jollakulla ideoita. Toimittaja Mikko Mallikas ideoi heti jutun, joka tasoittaa hänen polkuaan esimiesputkessa. Leo Leipääntynyt ideoi taas sen saman jutun, jonka hän on jo toteuttanut useaan kertaan. Kerttu Kesätoimittaja haluaa tehdä jutun anarko-punk-idunsyöntitapahtumasta, mutta tähän esimies ei suostu, koska joku raja pitää olla.
Koska esimiehelläkään ei ole mitään tuoreita ideoita, loput toimituksesta työllistetään tiedottajien avulla. Tässä on Jaskalle pino tiedotteita, joista voi tehdä uutisia. Riitta ottakoon toisen mokoman aineistoa toimituksen sähköpostista. Lasse lähetetään firman X infoon, ja Laura pääsee osallistumaan erään järjestön viestintäyksikön valmistelemalle kesäretkelle, jolla kerrotaan järjestön näkymistä.
Tulos: päivän mediatuotteesta jopa useita kymmeniä prosentteja on syötetty toimitukselle ulkoa. Laskekaa itse: Autoliitto tiedottaa, Unioni moittii, ministeriö kertoo, poliitikko ottaa kantaa, järjestö julkaisee, tutkimuslaitos esittää…
- Free-sopimuksista (10:48)
- Mistä elintaso syntyy? (20.5.2012)
- Miksi aina juuri - ostaminen? (20.5.2012)
- Retki Viikinsaareen (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Raporttia kun katsoo (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Jälleen yksi cityvihreiden pilvilinna! (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Vegfest 18.-20.5. Tampereella (12.5.2012)
- Aidattu. (11.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)









Kirjoita uusi kommentti