Luokaton armeija

24.2.2012

Nyt kun armeijaa ollaan uudistamassa, korjataan samalla Suomen huoltosuhdetta ja kaadetaan tasa-arvon viimeiset aidat.

Mikä on Puolustusvoimien tarkoitus: kouluttaa väkeä puolustamaan maatamme. Pääasiana on siis oppiminen eikä se, että kasarmilla ravataan eri varuskuntarakennusten eteen riviin odottamaan vähintään puolen vuoden ajan.

Palkka-armeija ei sovi Suomeen pitkän maarajan vuoksi, mutta kansalaisvelvollisuutta voidaan järkevöittää monin tavoin.

Muutetaan armeija kurssimuotoiseksi. Vähän niin kuin luokaton lukio. Kun eri tehtävien tentit on läpäisty, velvollisuus olisi täytetty.

Suurin osa voisi käydä intin läpi kesässä, jolloin välivuosia ei tule. Joulun tai hiihtoloman aikoihin olisi talvikurssi.

Ideana on tietenkin työiän pidentäminen sen alkupäästä. Yhteiskunta säästää miljoonia, kun vuosittain noin 20 000 miestä voi siirtyä nykyistä aiemmin opiskelemaan tai työelämään.

Konkretisoidaanpa armeijan yhteiskunnalta viemää työpanosta: kymmenkunta Nokian Salon-tehtaan kokoista menetystä joka vuosi. Kauanko Suomella on moiseen varaa?

Lisäksi säädetään maanpuolustusvelvollisuus kaikille myös rauhan aikana. Naiset osallistuisivat miesten ohella paitsi armeijan tehtäviin myös kriisien ehkäisyyn ja tuhojen korjaukseen. Ensiapu- ja öljyntorjuntakursseja suurelle osalle ikäluokasta.

Tiedän, että näin suuri puolustuskoulutuksen myllerrys on nyky-Suomessa vielä utopiaa. Kuntaremonttikin on kevyempi nakki. Paljon helpompaa on yhdistää 330 kuntaa 70:ksi kuin uudistaa armeija täysin.

Kirjoittaja on Vihreän Langan päätoimittaja.

Velvollisuus ei lopu koulutukseen

Kauko Salpakangas | 24.02.2012 23:57

Suomessa miespuoliset kansalaiset ovat asevelvollisia 18 vuoden iästä sen vuoden loppuun, jolloin he täyttävät 60 vuotta. Pientä tarkkuutta siellä!

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.