Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Maanomistajia ja maan omistajia

Jukka Nikulainen

Vanha kartta.
DYYKKIJÄ Jukka Nikulainen esittelee joka toinen viikko parhaat löytönsä. Jukka Nikulainen

DYYKKIJÄ Jukka Nikulainen esittelee joka toinen viikko parhaat löytönsä.

2.9.2014

Jukka Nikulainen

Kiinnostukseni erilaisiin karttoihin lienee blogin lukijoille tuttua. Karttoja myös löytyy roskiksista usein. Oikeastaan ainoa kartta, jota en ole vielä dyykkinyt, on tähtikartta. Syykin on selvä. Laadukas tähtikartta on lajissaan ainoa, joka ei vuosisatojenkaan kuluessa vanhene. Ellei nyt Betelgeuze jonain kauniina päivänä räjähdä supernovaksi.

Kuvan Helsingin kaupungin kiinteistöviraston kaupunkimittausosaston osoitekartta vuodelta 1964 dyykittiin ilmeisesti toimintansa lopettaneen arkkitehtitoimiston roskiksesta. Samalla kerralla löytyneistä kartoista myimmekin keräilijälle pari kappaletta. Kartta on laadittu tarkasti, mutta sen tunkkaiseen turkoosiin sortuva värimaailma muistuttaa kyllä kuusikymmenluvusta.

Toinen vinkki kartan iästä löytyy vilkaisemalla vaikka Huopalahden tai Vuosaaren suuntaan. Jälkimmäinen on kartassa teollisuusalueiden pilkuttamaa metsää ja edeltävä suota. Karttaa tutkimalla on meillä vietetty useampikin hauska ilta. Lähikahvilamme pöydät on arvatenkin samasta syystä keksitty päällystää alueen eri-ikäisillä kartoilla.

Toinenkin perspektiivi asemakaavoitukseen löytyy. Jouko Aaltosen Taistelu Turusta -dokumentissa eräs haastateltava vertaa kaavoittajan työtä perisyntiin. Kaavoittaja ottaa palan neitseellistä maata ja luovuttaa sen grynderille. J.-J. Rousseau tunnetusti pitää yksityistä maanomistajaa, joka keksi aidanseipäin rajata maata itselleen, hallintoyhteiskunnan todellisena perustajana. Me tulemme osallisiksi perisyntiin, kun uskomme tämän valheen ja varkauden.

Maanomistus onkin kieltämättä vähän hassu termi. Eiköhän maa lopulta omista meidät kaikki.

Itse löysin vuosia sitten hauskan tavan ottaa kaupunkia ja ympäröivää tilaa positiivisemmalla tavalla haltuun. Open street map on palvelu, johon jokainen voi osallistua piirtämällä tai täydentämällä maailmanlaajuista karttaa kännykän GPS-vastaanottimen ja nettiyhteyden kanssa. Kannattaa katsoa, mitä yksityiskohtia omalta asuinalueelta puuttuu, tai pyöräillä selvittämään kartan kaukaisempia valkoisia kohtia.





Viite