Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Näin Pekkarinen minulle tulistui

27.10.2011

Juha Honkonen

Nyt kun Iltalehtikin on tehnyt jutunteostani uutisen otsikolla "Pekkarinen menetti eduskunnassa malttinsa", kerron tässä, miten tapaus eduskunnassa torstaina tarkasti eteni.

Minä: "Meille (eduskunnan toimittajakurssin osallistujille) on kerrottu, että kuta kuinkin loukkaavinta, mitä toisesta poliitikosta voi sanoa, on väittää tämän valehtelevan..."

Pekkarinen: "Ja siitä pidän kiinni! Keskisuomalaisessa hän (Jyväskylän vihreä kaupunginvaltuutettu Maia Fandi) sanoo Pekkarisen kauan aikaa odottaneen, että pääsee tämän naisen (Kuntaliiton ruotsinkielisen toiminnanjohtajan) ryntäisiin kiinni. Se on kuulkaa eri asia, kuin sillä (Ylen) nauhalla kuuluu!"

Minä: "Eikö tuo ole vain retoriikkaa, muistiko Fandi aivan sanasta sanaan, mitä sanoitte?"

Pekkarinen: "Ystävät hyvät, nyt jätän tämän asian tähän!"

Fandi oli kertonut Keskisuomalaiselle, että maakuntavaltuuston puheenjohtaja Pekkarinen sanoi Kuntaliiton tilaisuudessa odottaneensa, milloin pääsisi koittamaan Kristiina Wikbergin "ryntäitä".

Sanatarkasti Pekkarinen oli puhunut:

"Saanks mää tulla sun ryntäitä... Koko ajan tuijotin, että mihinkä minä laittaisin sen. Pitäiskö meidän mennä tonne sermin taakse...?"

Kirjoittaja on Vihreän Langan päätoimittaja.

Pekkarinen 





Viite