Oman elämänsä sivulliset

Yhden ihmisen tai ryhmän eristäminen muusta joukosta on yksi ihmiskunnan alkukantaisimpia vallankäytön muotoja. Kaikki muistavat lapsuudestaan ainakin yhden tyypin, joka seisoskeli toistuvasti koulun tai päiväkodin pihalla yksikseen väkijoukon laitamilla toivoen ja peläten muiden huomiota.

Sivullisuuden mielikuvat nousevat vahvasti mieleen sosiologi Anna Kontulan keskiviikkona julkaistusta pamfletista Näkymätön kylä. Se kertoo Eurajoen Olkiluotoon ydinvoimalaa rakentavien ulkomaalaisten rakennusmiesten arjesta parakkikylässä, joka on jopa piskuisen Eurajoen kunnan mittapuulla sijoitettu syrjäiseen paikkaan.

Kontula vietti lukuisia eri kansallisuuksia edustaneiden raksamiesten kanssa kuukauden, ja vaikka pamfletissa ei päästä kovin syvälle tutkimuskohteiden arkeen ja ajatuksiin, ainakin yksi asia tulee selväksi: miehet ovat Eurajoella tienaamassa parempaa elämää itselleen ja perheilleen – mutta heidän työnantajansa ja toisaalta suomalainen maahanmuuttopolitiikka pitävät tehokkaasti huolen, että minkään asteinen kotiutuminen tai edes oman perheen kanssa asuminen on mahdotonta.

Olkiluodon rakennusmiehet ovat myös täysin työnantajiensa armoilla, koska suomalainen AY-liike ja eri alojen viranomaiset eivät ole heistä järin kiinnostuneita. Pamfletin mukaan tavallisten eurajokelaisten ja rakennusmiesten välinen arkinen yhteiselo on sujunut hyvin. Kohtaamiset ovat tosin jääneet vähiin, koska parakkikylästä ei ole toimivia liikenneyhteyksiä ihmisten ilmoille.

Maailmanhistoria on pullollaan esimerkkejä siitä, kuinka kulttuurien kohtaaminen, niiden rinnakkaiselo ja sekoittuminen luovat uutta. Tämä voi kuitenkin tapahtua vain silloin, jos kulttuurit tosiaan pääsevät kohtaamaan – eikä niiden välissä ole kohtuutonta kuilua, jonka annetaan avautua esimerkiksi vaurauden ja köyhyyden, osallisuuden ja osattomuuden tai puolalaisen ja suomalaisen väliin.