Ostoksilla
“Katsele ihan rauhassa ympärillesi. Täältä löytyy kaikkia eri puolilta maailmaa tuotuja tavaroita”, huikkaa kiinalaisnainen ja katoaa jonnekin Arlan fetapalojen ja venäläisten appelsiinimehutölkkien taakse.
Olemme vasta edellisenä iltana käyneet keskustelua suomalaisten Kiina-kuvasta.
“Ajatellaanko Suomessa, että kiinalaiset ovat köyhiä?” nainen kysyi.
Aavistelen, että nyt on käynnissä vakuuttelu siitä, että eivät ole. Tämä hintava ruokakauppa Pekingin kalliilla bisnesalueella osoittakoon, että kiinalaisilla on nyt enemmän mahdollisuuksia ostaa aivan samoja tuotteita kuin ihmisillä länsimaissakin.
En ole yllättynyt. Vasta viime vuonna kielikouluni muutti suunnitelmiaan. Uudet oppilaat on perinteisesti viety ensimmäisenä päivänä Taivaallisen rauhan aukiolle imemään itseensä peripekingiläistä ilmapiiriä. Nyt oppilaat vietiin yhdelle pääostokadulle, Wangfujingille.
“Katsokaa, täältä löytyy Starbucks ja McDonalds! Täältä löydätte kaiken, mitä löytyy Amerikasta tai Euroopastakin!” julisti oppilaitoksen johtaja KFC:n valkopartaisen logon hymyillessä ostosparatiisin yllä kuin puhemies Mao konsanaan Taivaallisen rauhan aukiolla.
Valtaosalle kiinalaisista länsimaiset brändit ovat edelleen liian kalliita, mutta ne joilla niihin on varaa, esittelevät ylpeinä kotoaan löytyviä Ikean kalusteita ja hörppivät tyytyväisinä Starbucksin megalattea.
Ja ihmettelevät jos kaikki eivät niin tee.
“Mitä? Suomessa ei ole Starbucksia?” kiinalaismies ällistyy kun poistumme ruokakaupasta.
“Se on sitten todella pieni paikka”, hän pyörittelee päätään.
- Free-sopimuksista (10:48)
- Mistä elintaso syntyy? (20.5.2012)
- Miksi aina juuri - ostaminen? (20.5.2012)
- Retki Viikinsaareen (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Raporttia kun katsoo (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Jälleen yksi cityvihreiden pilvilinna! (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Vegfest 18.-20.5. Tampereella (12.5.2012)
- Aidattu. (11.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)









Kirjoita uusi kommentti