Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Penkkiurheilijat barrikadeille

11.4.2014

Juha Honkonen

Olen huomannut Venäjän-suhteiden muutokset selvimmin sulkapallokentällä. Kilpailuissa on aiemmin tullut vastaan monta kovaa ivanovia, koska itänaapurissa ei ole vastaavia turnauksia. Vastikään venäläispelaajien määrä on vähentynyt selvästi.

Idänturismia ja -kauppaa nakertavat ruplan sukeltamisen lisäksi yhä syvemmälle jäätyvät suhteet EU:n ja Kremlin välillä. Venäjällä tuntuisi olevan jo Itä-Ukraina tähtäimessä. Krim-näytelmän uusintaa ei voi katsella tumput suorina, joten unionin on kiristettävä pakotteita.

Vastatoimista on tullut oma taiteenlajinsa, sillä ne kannattaa varsinkin Suomen kannalta tehdä niin, ettei kauppa tyssää tyystin. Pakotteet eivät myöskään saa iskeä köyhän perusvenäläisen kukkaroon. Siksi suuntaisin pakotteet huippu-urheilijoihin.

Antakaa kun selitän. Jotta merkittävä paine Putinia kohtaan syntyisi, vastatoimien täytyisi aiheuttaa valtavasti pöhinää venäläisessä keskustelussa, esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Näin tapahtuu pomminvarmasti, jos Venäjä suljettaisiin jalkapallon, jääkiekon ja lentopallon MM-kilpailuista. Kaikki ovat tänä vuonna.

Näissä lajeissa Venäjän maajoukkueet taitavat koostua vain miljonääreistä. Kolaus urakehitykseen ei siis sysäisi ketään kerjuulle. Kannattajia – kuten penkkiurheilija Putinia – sulkeminen korpeaisi kuitenkin tavattomasti.

Urheilijat olisivat tietysti sijaiskärsijöitä, mutta niin olisivat talouspakotteidenkin kohteet. Lama tuntuu tavallisen kansan lompakossa. Niin Venäjällä kuin Suomessa.

’’Urheilun pitäisi yhdistää, ei erottaa”, sanovat monet. Mutta mikä on taloudellisesti järkevä vaihtoehto? Ei pakotteita lainkaan?

Jos vastatoimia ei kiristetä, Putin voi jatkaa marssiaan kohti länttä. Itä-Ukrainan jälkeen seuraava kohde voi olla Moldovan vieressä oleva Transnistria.

Vaikka Venäjä tyytyisikin Krimiin, voidaanko invaasiota painaa koskaan villaisella? Viesti olisi karsea muille suurvalloille, esimerkiksi Kiinalle. Alkaisiko se himoita Kiinanmeren saaria?

Kirjoittaja on Vihreän Langan päätoimittaja.





Viite