Poimulehti, Alchemilla vulgaris

Sateen jälkeen niittyjen, ruohikoiden, laitumien ja peltojen vihreä vaippa kimaltelee kauniisti kesäauringossa. Poimulehtien pinnalle ilmestyneistä vesipisaroista on muinoin etsitty elämän eliksiiriä ikuisen elämän löytämiseksi. Onhan kasvi saanut nimensäkin alkemistien mukaan.

Nukkapintaisen poimulehden pinnalle kertyy vettä sateen jälkeen, mutta kimaltelevat pisarat voivat olla peräisin myös itse lehtien vesirakojen kautta pisaroituneesta vedestä.

Erilaisia poimulehtilajeja tavataan Suomessa yli 20. Poimulehdet lisääntyvät apomiktisesti eli ilman hedelmöitystä ja tämä selittää lajien suuren määrän.

Helpoiten ryhmästä erottuu tunturipoimulehti (Alchemilla alpina), jonka lehtilapa jakautuu selvästi erillisiin lehdyköihin.

Poimulehti on hajuton ja sen maku on mieto, vaikkakin aavistuksen verran hapan. Lehdet ovat parhaimmillaan alkukesästä, mutta satoa saa pitkin kesää, kun poistaa kukinnot ja vanhat lehdet. Nuoria lehtiä voi sekoittaa salaatin joukkoon tai kuivata yrttiteeksi.

Ulkoisesti kasvia on käytetty myös haavalääkkeenä. Poimulehtien tanniini- ja katekiinityyppisten parkkiaineiden ja karvasaineiden sekä salisyylihappojen sanotaan supistavan limakalvoja, estävän tulehduksia ja parantavan haavoja. Ei ihme, että alkemistit ovat kasvista muinoin hakeneet ikuista nuoruutta ja elämän eliksiiriä.