Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019


1.9.2015

”Paatunut dyykkijä ei ylläty enää mistään.”

18.8.2015

”Koska tietotekniikan kehitys on niin nopeaa, jopa kolmekymppinen voi tuntea itsensä vanhaksi näitä artefakteja hipelöidessään.”

7.8.2015

"Jostain käsittämättömästä syystä sloganit 'Harrastus on viisaus' ja 'Nyt juomaan joka sorkka' ovat rekisteröity aikoinaan käyttöön."

21.7.2015

"Jo terve järki sanoo, ettei mäntysuopaa tulisi hillittömästi lorottaa laiturilta matonkaan kautta sellaisenaan mereen."

7.7.2015

”Pari viikkoa sitten kuultiin suru-uutinen. Stockmann myi Akateemisen kirjakaupan ruotsalaiselle Bonnierille.”

23.6.2015

"Vähän vahingoittuneille kalusteille ei tahdo löytyä hyötykäyttöä aikana, jolloin jopa kierrätyskeskusten tiukoilla kriteereillä valittua tavaraa halveksitaan."

9.6.2015

”Kuolleen puuaineksen siirtely paikasta toiseen on tietysti vähän kömpelö tapa siirtää informaatiota.”

26.5.2015

”Nykyiset sotatantereetkin muuttuvat vielä joskus lomakohteiksi.”

13.5.2015

”Rojalistinen propaganda oli löytänyt tiensä tännekin.”

28.4.2015

”Vuoden 1945 vaaleissa ei tullut jytkyä, vaan vasen suora päin oikeiston naamataulua.”

14.4.2015

”Näin vaalien alla koko kaupungin katukuvaan tulee vuosi toisensa jälkeen yksi valtava muutos.”

1.4.2015

”Vanha zinehenki elää blogeissa ja niissä linkeissä, joita Google ei tarjoa ensimmäisellä hakutulosten sivulla.”

18.3.2015

”Marimekosta on tullut osa suomalaista sielunmaisemaa – niitä löytää myös roskiksista.”

3.3.2015

”Vihkot osoittavat myös sen, miten Suomessa on perinteisesti uskottu koulutuksen voimaan ja haluttu seurata uusimpia 'pedagoogisia' virtauksia.”

17.2.2015

”Erilaisiin diktatuureihin liittyvä esteettinen romantisointi on mielenkiintoinen ilmiö.”

3.2.2015

"Autokortit ovat alunperin oikeastaan vanhempieni sukupolven lapsuusmuistoja."

20.1.2015

”Saarijärven Paavot ja Kajaanin kaiut ovat lohduttavia. Ne muistuttavat, että elämä jatkuu sodankin keskellä.”

5.1.2015

”Ruotsalaisten huoli Fennovoiman ydinvoimahankkeesta on ihan perusteltu.”

10.12.2014

"Käytännön tarpeeseen pohjaavasta housuprojektistani uhkaa paisua eeppinen taisto hyvän ja pahan välillä."

25.11.2014

”Itsenäisyyden juhlinnassa toinen maailmansota on niin näkyvällä sijalla, että voisi äkkiseltään luulla Suomen olevan vasta seitsenkymppinen.”

11.11.2014

”Ulkoaopitun isänmaallisen paatoksen ohella varusmiesten muistovihko sisältää rakkausrunoja ja piirroksia.”

28.10.2014

"Tämänkertainen roskislöytö tulee ajoilta, jolloin pankinjohtajan ainoa stressi liittyi lähinnä tasoituspisteisiin golfissa."

14.10.2014

”Matkustajia pyydettiin saapumaan Seutulan yksikerroksiseen parakkiin puolta tuntia ennen koneen lähtöaikaa.”

1.10.2014

”Digitalisoitumisen myötä vanhat kamerat löytävät tiensä yhä useammin roskiksiin.”

16.9.2014

”Suurvallat pitivät itsestäänselvyytenä sitä, ettemme kykenisi mitenkään puolustamaan omaa maaperäämme.”

2.9.2014

”Karttaa tutkimalla on meillä vietetty useampikin hauska ilta.”

24.6.2014

”Klassisistina mieltäni lämmitti kovasti se, että kuusikymmenluvulla todistus kirjoitettiin selvällä latinalla!”

10.6.2014

”On helppoa ajatella olevansa kovinkin kriittinen kuluttaja. Ehkä tässäkin on kyse viekkaasta itsepetoksesta.”

27.5.2014

”Vaikka seitsämänkymmentäluvun värisilmää ja elementtitaloja parjataan, niille löytyy ihailijakuntansa. Ja hyvä niin.”

13.5.2014

”Roskiksista löytyvillä dokumenteilla voi joskus olla hieman historiallista arvoa, usein ne ovat kauniita ja lähes aina ajatuksia herättäviä.”

29.4.2014

”Lasiesineet, toisin kuin ihmiset, eivät ole syntyneet tasaveroisina.”

15.4.2014

”Painolaatan kumarassa kättelevä vanhus säilyy kuitenkin kokoelmissamme. Jos ei muuten, niin siksi, että kuvan tilanne on vielä joskus selvitettävä!”

1.4.2014

”Lelut ovat lasten käsissä kulutustavaraa. Aika suuri osa roskiksissa olevista leluista on tavalla tai toisella rikkinäisiä.”

18.3.2014

”En ole koskaan ymmärtänyt, mitä vikaa kukkahatuissa tai tädeissä on.”

4.3.2014

”Opintokirjoja ilmeisesti keräillään joissain piireissä. Vaikka vihot eivät ole varsinaista arvotavaraa, aloin ymmärtää keräilijöiden motiiveja.”

18.2.2014

”Vaikka sähköinen kartta on ylivertainen fyysiseen verrattuna, karttapallo voittaa ne yhä yhdessä suhteessa.”

4.2.2014

”Luulin tuntevani Helsingin kadut melko hyvin, mutten ollut koskaan kuullutkaan Frediksberginkadusta.”

21.1.2014

”On todennäköistä, että suuri osa näppäimistöistä sisältää samanlaista bakteeriflooraa kuin roskiksessa maannut virkaveljensä.”

7.1.2014

”Käyttämätöntä paperia löytyy paperiroskiksista eri muodoissa todella paljon. Ehkä vihreän kullan maassa vanhasta tavasta ymmärtää puu halpana ja loppumattomana raaka-aineena on vaikea päästä eroon.”

10.12.2013

”Roskislöydöt palaa taas perusasioihin. Siis jokaiselle dyykkijälle helposti saavutettaviin ja lähes jokaisella dyykkimiskerralla löytyviin esineisiin.”

26.11.2013

”Vanha avioehtosopimus paljastaa paljon muutakin 1920-luvun helsinkiläisten elämästä.”

12.11.2013

”Ikävä kyllä lippaan kolikkoraossa on mekanismi, joka estää rahoja putoamasta pois. Pohjassa on jokaiselle possusäästäjälle turhauttavan tuttu lukko.”

29.10.2013

”Tuskinpa moni olisi vuonna 1986 arvannut, että jo neljän vuoden päästä Itä-Saksa haihtuisi tiehensä.”

15.10.2013

”Bette Davisin kasvokuva oli löytänyt tiensä Kalifornian Laguna Beachilta Valkeakoskelle vahingoittumatta.”

1.10.2013

”Musteläiskätestin ajatuksena on, että ihmiset projisoivat, tai sijoittavat, ulkomaailmaan omia tunteitaan ja ajattelunsa piirteitä.”

17.9.2013

”Tämänkertaisissa roskislöydöissä löytyy patinaa ja naarmuja, jotka eivät niin hirveästi häiritse, melkein päinvastoin.”

3.9.2013

"Vanhoissa postikorteissa on huvittavuuteen yltävä romanttinen patetia vielä kunniassa."

20.8.2013

”Repeilleen viilutuksen alta paljastui kuitenkin tervettä ja sievää, vaaleaa massiivipuuta.”

6.8.2013

”Kieltämättä liikennemerkki seinällä kuuluu kiinteämmin osaksi teekkarin soluasunnon kalustusta kuin humanistin kotiin.”

23.7.2013

”Puukapistuksesta on kädessä käännellenkin vaikea arvata sen käyttötarkoitusta. Edes nimi, Jokamiehen Näpsä, ei aukea ihan ensiyrityksellä.”

9.7.2013

”80-vuotiaat perhoset olisivat varmasti tuhoutuneet ulkosalla sateen myötä.”

25.6.2013

"Jakkaroiden ja peruspöytien lisäksi roskiksiin ja romulavoille jätetään silloin tällöin komeampiakin huonekaluja."

11.6.2013

”Kemiallisessa mielessä kasvit eivät nouse maasta, vaan ne ilmestyvät silkasta ilmasta.”

28.5.2013

”Ehkä taloudellisen taantuman aikana haluamme muistella nousukauden aikoja 1920-luvun hengessä.”

14.5.2013

”Valokuvat ovat kokeneet viime aikoina kovan inflaation. Kamerat siirtyivät ensin ammattivalokuvaajien studioista amatöörien taskuun ja digitalisoitumisen myötä jokaiseen kännykkään.”

30.4.2013

Suuri osa dyykkimisen iloa on, kun roskalavalta löytyy jokin outo mutta hurmaava ja uniikki tavara, jolle jää miettimään uutta elämää.

16.4.2013

Huonekalut ovat roskalavojen peruskauraa. Ehkä tämän ei tosin pitäisi tullakaan yllätyksenä.

2.4.2013

Roskiksista löytyvät lasit on tosin pääosin heitetty sinne pienten lohkeamien takia. Ehjiäkin lasiastioita on roskiksissa paljon.

19.3.2013

”Ehkä matkalaukku liittyy Helsingin pitkään asutushistoriaan. Joku on kenties tullut se kädessään piikomaan pääkaupunkiin.”

5.3.2013

”Uusien sukupolvien tehtävä on aina löytää uudelleen itsestään ja elämästään nämä jo menneiden sukupolvien tunnistamat lainalaisuudet ja totuudet.”

19.2.2013

”Kun vain ohimeneväksi tarkoitettu esine säilyykin ehjänä, se alkaa kerätä nostalgista auraa ja muistuttaa meitä menneestä, eilisen arjesta.”

5.2.2013

Olen löytänyt remonttilavoilta paljon mielenkiintoista tavaraa – esimerkiksi osoitevalaisimen.

22.1.2013

Merkkivaatteiden käsittely kuvastaa hyvin kertakäyttökulttuuriamme. Kun jokin merkki tai väri ei enää näykään muotilehtien sivuilla tai kaupan hyllyillä, vaatteet heitetään roskiin ja tilalle ostetaan tämän kauden muodin mukaisia kudelmia.

8.1.2013

Kuinkahan montaa muovista muotijakkaraa tai tusinatuolia viitsii – tai edes voi – korjata?

27.12.2012

Dyykityissä tavaroissa on ominaisuuksia, jotka erottavat ne marketin tai tavaratalon hyllyntäytteestä.

11.12.2012

”Aloittelevalle dyykkijälle otollisimpia kohteita ovat jätelavat.”

27.11.2012

”Kun dyykkijä vain nostaa linnun roska-astiasta, se muuttuu jälleen arvoesineeksi.”

13.11.2012

Dyykkariksi ryhdyttyäni moni asia on alkanut näyttäytyä uudessa valossa. Kanssaihmisistäkin oppii uutta.

31.10.2012

Kun kolmisen vuotta sitten aloitin dyykkaamisen avovaimoni kanssa, en olisi voinut uskoa, mitä kaikkea jätelavoilta ja taloyhtiöiden roska-astioista voi löytää.


Viite