Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Suomi Natoon gallup kerrallaan

Vihreä Lanka 20 vuoden päästä -sarjassa visioidaan tulevaa.

Vihreä Lanka 20 vuoden päästä -sarjassa visioidaan tulevaa.

22.4.2014

Vesa Sisättö

Suomea on jo muutaman vuosikymmenen ajan ajettu Natoon kuin käärmettä pystyyn. Vihdoin näyttää siltä, että käärme on oikaissut ruotonsa ja se voidaan ujuttaa aseeseen: Jo 73 prosenttia suomalaisista ei vastusta Natoon liittymistä ainakaan aktiivisesti ja väkivalloin.

”Olemme viime aikoina kehittäneet kyselyitämme”, kertoo Suomen Nato-myönteinen klikki ry:n puheenjohtaja Carlos ”Jaana” Kattharttine-Suuryrjö.

”Tuorein tulos saatiin muokkaamalla kysymystä ja sen esittämisympäristöä uudelleen.”

Mielipidetiedustelun kysymys oli tällä kertaa muotoiltu ”Kannattaisitko Suomen Nato-jäsenyyttä, jos Suomi olisi jo päättänyt liittyä Natoon ja Yhdysvaltain merijalkaväen sotilas osoittaisi sinua konepistoolilla ohimoon ja uhkaisi ampua, jos vastaat kielteisesti?”

”Itse asiassa käytimme tuota kysymystä jo edellisessä tutkimuksessamme, mutta tulos jäi silloin surkeaan 39 prosenttiin”, Kattharttine-Suuryrjö kertoo.

”Konsultoituamme hiukan sosiologeja ja Koillis-Viron mafiaa, muokkasimme tutkimusympäristöämme siten, että siinä todella oli asetta ohimolle painava merijalkaväen sotilas”, Kattharttine-Suuryrjö kuvaa.

”Tulokset paranivat heti.”

Nyt kun suomalaisten enemmistö on saatu Naton kannalle, Suomen Nato-myönteinen Klikki ry odottaa valtionjohdolta nopeita toimia. Muussa tapauksessa SNK uhkaa laajentaa mielipidetutkimuksiaan myös valtioneuvoston ja presidentinkanslian suuntaan.

GM-lapamato laihduttaa luonnollisesti

Geenimuunnellut loiset ovat avanneet viime vuosina aivan uusia uria terveyden ja hyvinvoinnin hoitoon. Viimeisin keksintö on gm-lapamato, jonka avulla saadut laihtumistulokset hakkaavat kaikki dieetit.

”Parasta uuslapamadossa on se, että syödä voi vaikka kuinka! Lapamato popsii ylimääräisen ravinnon ja voi itse hyvin. Geenimuuntelun ansiosta se erittää elimistöön vitamiineja, joten pelkoa puutostaudeista ei ole kuten perinteisten lapamatojen kanssa. Kehittelemme myös versiota, joka tuottaisi elimistöön tarvittaessa hormoneja tai lääkeaineita”, kehuu päälaborantti Harrisimeoni Photonischmotoni Luxory Parasites Inc.:stä.

Lapamatojen levinneisyys onkin moninkertaistunut lyhyessä ajassa. Vielä pari vuotta sitten lapamato löytyi ehkä joka tuhannennelta, nyt niitä on joka toisella ja määrä on kasvussa.

”Heh, vedin jo kolmannen Grossburger-aterian tänään, eikä tunnu missään”, ylistää mallina työskentelevä Jarikki Ramalama Yeah-Baux, tyytyväinen lapamadon emäntä.

Myös muita geenimuunneltuja loisia on tarjolla. Itsevalaisevat täit tekevät diskokampauksesta vaikuttavan. Erittäin suuri kaupallinen potentiaali on gm-satiaisilla, joiden lempeät näykkäisyt ja erittämät feromonit tulevat Luxor Parasites Inc.:in mukaan ”aiheuttamaan uuden seksuaalisen vallankumouksen”.





Viite