Tämä ei ole paperi

YK-kielessä eli YK:n hallinnossa käytettävässä jargonissa on yksi aivan mahtava sana: non-paper eli ei-paperi. En tiedä, mistä Rene Magritte sai innoituksensa piipulle, joka ei ollut piippu, mutta usein hallinnon maailma on antanut siementä ja kipinää surrealisteille.

Miksikö? Siksi, että hallinnon maailma on surrealistinen juuri kutkuttavimmalla tavalla – se ei näytä itse tiedostavan sitä. Se on kuin BB-talon pöljä, joka luulee olevansa kova jätkä. Se on tahaton huumori, se on myötähäpeän lähde. Ja se aiheuttaa voimatonta raivoa niissä, jotka eivät voi ihailla maailman surrealistisuutta ulkopuolelta, vaan joutuvat surrealistisen vallan kohteiksi. Vain yksi nimi: Kafka.

Koska olen järjestökoneiston kompressoima broileri, imaisin tietenkin käytännöllisen termin non-paper omaan käyttööni välittömästi kun olin sen ensi kertaa kuullut. Tuotin puolueen työryhmille ohjelmapapereiden ekaversioita nimellä non-paper by RM.

Yritin viestiä sitä, että jos joku vahingossa törmää tähän paperiin, ei pidä luulla sen olevan vielä varsinainen ohjelmateksti, vaan vasta vain yhden ihmisen tekemä luonnos ja vielä sellainen, jonka takana hän (siis minä, voi ei aloin jo kirjoittaa itsestäni kolmannessa persoonassa, viekää minut baariin veljet) ei aivan täysillä vielä itsekään seiso.

Kun Ulkomaalaisvirasto tekee retken Addis Abebaan selvittääkseen syitä hakemusruuhkaan, he tuottavat muistion, jota ei ole olemassa, vaikka sen sisältöä osataan siteerata ja se toimii päätöksenteon pohjana. Sitä ei ole olemassa siksi, ettei sillä ole diaarinumeroa. Tämä muistio ei ole muistio, kertoo virkamies vakavalla naamalla ja uskoo, ettei laki asiakirjajulkisuudesta voi koskea muistiota, joka ei ole muistio.

Yritin itse aikoinaan kaupunginvaltuutettuna saada apulaiskaupunginjohtajan tekemää selvitystä käyttööni, koska sen pohjalta oltiin kuulemma uudistamassa koko peruspalveluketjua. Pyyntö sähköpostilla ja puhelimella ei onnistunut, mutta asianajajani lähettämän asiakirjapyynnön jälkeen sain puhelun.

Puhelussa virkamies voivotteli, että kyllä virkamiehillä pitää olla mahdollisuus papereihin, jotka ovat vain sisäiseen käyttöön. Minulle tarjottiin mahdollisuutta saada paperi tiskin alta. Kieltäydyin. Olin itse asiassa aika yllättynyt siitä, että vaikka aina pidin itseäni laiskana kunnallispoliitikkona, minä olin ainut joka oli paperia penännyt. Minusta kaikkien oli syytä lukea se pikaisesti. Niin tapahtui.

Jos mielii kehittää tätä demokratiaa, on turha tuijottaa päätöksentekohetkeä. Todellinen kaikkienvalta voi toteutua vain sillä, että päätösten valmisteluvaihe on avoin. Pitää kestää se, että paperit ovat papereita ja muistiot muistioita. Silloinkin kun ne ovat keskeneräisiä, alustavia ja saattavat herättää kauhua lukijoissaan.