Taiteen G-piste

26.1.2011

Petteri Järvinen

Pääkaupunkiseudun kulttuurinystäviä on totisesti hemmoteltu viime vuosina. Ensin valmistui oopperatalo, sitten nykytaiteen museo Kiasma ja kohta Musiikkitalo. Nyt kulttuuriväki näkee – Hesarin termiä lainatakseni – märkiä unia Guggenheimista.

Kun tieto museohankkeesta tuli viime viikolla julki, Jyrki Kasvi iloitsi asiasta Facebookin status-päivityksessään. Hän oli käynyt Bilbaossa ja kuullut esityksen, jossa museon kaupunkia elähdyttävää vaikutusta oli kehuttu. Yli 200 miljoonan euron museoprojekti oli maksanut itsensä takaisin muutamassa vuodessa.

Münchenin yliopisto on tehnyt Bilbao-efektistä analyysin, joka löytyy verkosta. Sen mukaan Espanjan valtio otti suuren riskin uudistaessaan monista ongelmista kärsineen Baskimaan pääkaupungin. Museo oli tässä projektissa vain jäävuoren huippu -- "icing on the cake", kuten raportissa sanotaan.

Jos vastaava haluttaisiin toistaa Helsingissä, koko Katajanokka pitäisi repiä alas ja rakentaa uudelleen. Sitä ennen pitäisi tosin saastuttaa satama-alue, kurjistaa julkista liikennettä, tuoda kaupunkiin terroristeja ja nostaa työttömyys 25 prosenttiin. Vasta sitten nähtäisiin, miten myönteinen vaikutus kansainvälisellä taidemuseolla voi olla.

Pelkkä rakennus ei taatusti nosta yhtään kaupunkia kukoistukseen, muutenhan maailman ongelma-alueet olisivat täynnä museoita. Samainen saksalaisanalyysi mainitsee Helsingin Kiasman varoittavana esimerkkinä siitä, miten hanketta ajavien tahojen ylioptimistiset odotukset voivat vaihtua pettymykseen.

Guggenheimissa on hienoa lähinnä brändi. Museon vetovoima perustuu hulppeaan arkkitehtuuriin, ei varsinaiseen taiteeseen. Radiossa haastatellun taidekriitikon mielestä Bilbaon näyttelyt ovat olleet kovin tavanomaisia. Samoja teoksia näkee kaikissa maailman nykytaiteen museoissa.

Entä jos Bilbao-efekti sittenkin toteutuisi ja Helsinkiin todella saapuisi miljoona ulkomaista turistia lisää joka vuosi? Se vasta olisikin ristiriidassa kestävän kehityksen periaatteiden kanssa. Jokaisen vihreän luulisi vastustavan ajatusta siitä, että miljoona ihmistä vuodessa lentää Helsinkiin katsomaan yhtä taloa.

Eikö tulevaisuuden kulttuurikeskuksen pitäisi mieluummin toimia verkostomaisesti, vaikka virtuaalisesti netissä? Pompöösit kolossit ovat niin 1900-lukua.

Guggenheimin soisi olevan piste kehitykselle, joka tekee yhä suurempaa bisnestä taiteen varjolla. Brändi, miljoonien rakennukset, lisenssimaksut ja takaisinmaksuajat eivät kuulu todelliseen taiteeseen. Eivät edes moderniin sellaiseen.

Media on suhtautunut hankkeeseen ällistyttävän myönteisesti. Vastustajat on leimattu ikäviksi ihmisiksi, jotka eivät ymmärrä miten ainutlaatuinen tilaisuus Suomelle on tarjottu. Tuore Hesarin kirjoitus syyttää museokriittisiä henkilöitä suorastaan taidevihaajiksi.

Oikeampi termi voisi olla bisnesvihaaja. Suomi maksaa kaksi miljoonaa euroa Guggenheim-säätiölle siitä, että se tutkii kannattaako sen itsensä rakentaa museota Helsinkiin. Jos päätös on myönteinen, Guggenheim veloittaa nimensä käytöstä 20-30 miljoonaa dollaria. Moinen pikkusumma tosin hukkuu helposti rakennuskustannuksiin.

Hei, sehän on vain rahaa!

Kirjoittaja on kokoomuksen ehdokas ensi kevään eduskuntavaaleissa.

Tweet