Teesejä temmille

Työ- ja elinkeinoministeriö valmistelee parhaillaan Suomeen yritysvastuun mekanismeja. Olisi pari pointtia.

Suomen lainsäädäntö takaa suhteellisen hyvän vastuutason kotimaassa, mutta heti, kun aletaan käydä kauppaa Suomen tai EU:n rajojen yli, Suomen lait tai muutkaan julkisen vallan mekanismit eivät takaa oikeastaan mitään. Ei edes sitä, että tuotetta ei ole valmistanut lapsi.

Muualla Euroopassa ollaan pidemmällä, vaikka ei sielläkään mitään takuita ole.

Toki on ILO:n ja YK:n ohjeistukset, mutta käytännössä niiden noudattaminen on vapaaehtoista, koska sanktioita ei ole. Niiden sisältö on silti rautaa ja niiden toteutumattomuus juuri onkin ongelma.

Teesini kuuluu, että Suomeen tarvitaan kaikkia yrityksiä koskevia vastuujärjestelmiä, mieluiten lakeja. Laeille olisi tietenkin oltava myös kunnon sanktiot.

Esimerkiksi vastuuraportoinnista olisi korkea aika tehdä pakollista. Jollakin keinolla pitäisi vielä varmistaa, että raportit tarkastaa riippumaton taho tarkemmin kuin vain papereiden pohjalta. GRI nykymuodossaan ei tähän riitä. Muissa Euroopan maissa on raportointilakeja vireillä.

En haluaisi, että Suomessa yhteiskuntavastuu olisi vain edelläkävijäyritysten heiniä, jollaiseksi pelkään asian tulevan.

Suomesta käsin ei tietenkään voi määrätä miten paljon Bangladeshin hallitus nostaa ompelijoiden minimipalkkoja, mutta yhteiskuntavastuussa merkittävimmät päätökset tehdäänkin meidän päässämme, brändiyrityksissä. Brändiyritys päättää hankintamaat, tehtaat, sopimusten pituudet, hinnat ja toimitusajat.

J.K. En kadehdi tehtävään joutuneita TEM:in virkamiehiä, sillä EU:n ja muidenkin yleisesti käyttämä yritysten yhteiskuntavastuun määritelmä aiheuttaa ongelmia. EU määrittelee yhteiskuntavastuun vapaaehtoiseksi lakien minimitason ylittämiseksi jokapäiväisessä yritystoiminnassa sidosryhmät huomioiden. Suomen vai Vietnamin lait ylittävää toimintaa?

Lisäksi määritelmä soveltuu kuvaamaan vain yritystoimintaa, koska aiheeseen liittyvien lakien säätäminen ei ole tuon määritelmän mukaan (yritysten) yhteiskuntavastuupolitiikkaa, vaan vähintäänkin joku sekasikiö, josta menee aivot solmuun.