Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Tuelle kunnon säännöt

25.5.2012

Juha Honkonen

Opetus- ja kulttuuriministeriö tarkastaa poliittisten nuorisojärjestöjen jäsenmääriä. Se on vasta hyvä alku; remonttia tarvitaan joka tapauksessa. Koko poliittinen tuki vaatii uudet, kunnolliset säännöt.

Ehdotus nuorisojärjestöjen tuen muuttamisesta parlamentaariseksi on mainio. Näin saadaan kikkailu jäsenmäärillä lopetettua ja uomiinsa jämähtäneitä rahavirtoja ohjattua nykypäivän mukaiseksi. Se ei kuitenkaan riitä.

Kun tuki saadaan noudattelemaan puolueiden voimasuhteita, sille pitäisi tehdä samat kolme muutosta kuin koko puoluetuellekin:

1.) Nyt puolue saa sitä enemmän tukea, mitä suurempi se on. Tämä suosii tietysti niitä puolueita, joilla on jo valmiiksi yllin kyllin varoja. Niillä on toki myös eniten toimintaa ja kansansuosiota, mutta puoluetuesta voisi näin porrastaa vain osan. Loppu jaettaisiin tasaisesti. Eduskunnan ulkopuolisetkin ryhmät voisivat saada edes vähän.

2.) Puoluetuki jaetaan kansanedustajien määrän mukaan. Oikeudenmukaisempaa olisi, jos tukipotti jyvitettäisiin puolueen eduskuntavaaleissa saaman kannatusprosentin mukaan. Näin vaalipiirikohtaiset äänikynnykset eivät kohtelisi puolueita epäreilusti.

3.) Tämä on tärkein. Puoluetuen tarkoitus on ylläpitää poliittista keskustelua yhteiskunnassa, ja sitähän pitää käydä koko ajan. Ei ole oikein, että veronmaksajien rahoja kipataan yhä enemmän mainostoimistojen taskuun juuri vaalien kynnyksellä.

Surkuhupaisin tapaus on perussuomalaiset. Puolue kritisoi koko viime vaalikauden tukien käyttöä ja säätiöiden perustamisia. Nyt kun persut uivat rahassa, puolue perustaa itse säätiön, jonne puoluetuki laitetaan muhimaan vaaleja varten. Törkeää.

Puoluelakiin tulisi siis kirjata ehto, jonka mukaan tukea pitäisi käyttää tasaisesti joka vuosi.

Kirjoittaja on Vihreän Langan päätoimittaja.





Viite