Tykkääksä vai eksä tykkää?

Sain alkuviikosta puhelun eksyneeltä äänestäjältä, joka tiedusteli minulta kristillisdemokraattien kantaa Suomen Nato- ja EU-jäsenyyksiin. Pienen selvittelyn jälkeen häntä kiinnostivat myös vihreiden näkemykset kyseisistä instituutioista. Vastaukseksi riitti, kun kerroin vihreiden näyttävän ensimmäiselle peukkua alaspäin ja jälkimmäiselle ylöspäin.

Tutkijat ja poliitikot ovat vuosikausia valitelleet sitä, ettei EU kiinnosta kansalaisia. Nyt unioni on noussut viimein keskusteluun ja vaaliteemaksi monimutkaisten vakautusmekanismien vuoksi.

Suomen virallinen EU-oppositio on vaalitenteissä kysynyt perustellusti, miten unioni voi toimia omaa perussopimustaan vastaan tai euroalue vähät välittää niistä talousmittareista, jotka se on aikanaan määritellyt itse itselleen rajoiksi.

EU-myönteiset puolueet ovat jättäneet nämä kysymykset leijumaan ilmaan vailla vastauksia. Sehän on helppoa, kun kysymykset ovat tulleet siitä samasta suusta, joka vielä vuonna 2006 vaati Suomea irti koko unionista. Vielä 16 jäsenyysvuodenkin jälkeen EU on suurelle osalle suomalaisia samankaltainen kyllä–ei-kysymys kuin vaikkapa ydinvoima – ollaan joko täysillä vastaan tai hyväksytään kaikki siihen liittyvä.

Jos aiheellinenkin EU-kritiikki leimataan vastuuttomaksi populismiksi, jakautuu suomalaisten keskustelu jatkossakin kannanottoihin jäsenyyden puolesta ja sitä vastaan – sillä erotuksella tosin, että peukkua alkaa näyttää alaspäin yhä useampi.