Vähähiilinen lounasravintola
Olen alusta asti valittanut tässä blogissa siitä, kuinka vähähiilisen ruokavalion pitäisi olla helpommin saatavilla. No, kohta on. Tai ainakin joillekin – ja vain hetken aikaa.
Vähemmän sikailua. Blogissa testataan ilmastoystävällistä ruokavaliota.
Fazer Amica tuo syyskuussa lounasravintoloihinsa vähähiilisen lounasvaihtoehdon. Tarjolla on juustotonta, naudatonta ja riisitöntä perusruokaa. Hieno homma!
Harmi vaan, että kyseessä on ainoastaan teemaviikko, jota ei näillä näkymin edes välttämättä uusita. Kokeilulla halutaan haistella, löytyykö ilmastoruualle kysyntää. Jos on, saattaa jatkoa olla luvassa.
Jos Fazer Amica haluaisi oikeasti vähentää lounasruokiensa ilmastovaikutuksia sen kannattaisi tehdä se salakavalan huomaamattomasti. Sen sijaan, että muiden vaihtoehtojen rinnalla tarjotaan vihreämpi vaihtoehto, he voisivat tehdä ilmastoystävällisiä ratkaisuja kaikissa ruoissaan.
Muutoksien ei tarvitsisi olla suuria: ohraa ja perunaa riisin tilalla, enemmän kalaa ja vähemmän punaista lihaa, vähemmän juustoa ja niin edelleen. Pienillä viilauksilla voitaisiin saada huomaamattomia mutta huomattavia päästövähennyksiä.
Nyt tuntuu, että vähähiilinen teemaviikko on enemmän imagotemppu kuin todellinen ekoteko.
- Free-sopimuksista (10:48)
- Mistä elintaso syntyy? (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Brasilia pahasti korruptoitunut (16.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Jälleen yksi cityvihreiden pilvilinna! (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Kansan ääni (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Vegfest 18.-20.5. Tampereella (12.5.2012)
- Aidattu. (11.5.2012)
- Ostamalla tuotteita ilman (10.5.2012)
- Hyvinkään paloittelu (10.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)









Kolikolla on monta puolta
Toimittaja on oikeassa siinä, että olisi fiksumpaa, että ns. vähähiilisyyteen pyrittäisiin pidemmällä aikavälillä kiinnittämällä huomiota tarjottavien ruoka-annosten koostumuksiin. Teemaviikko, kuten sanottua kuulostaa hieman julkisuustempulta. Ei sillä etteikö kokeilukin olisi parempi kuin ei mitään. Tällaisessa asiassa vaaditaan kuitenkin pitkäjänteisyyttä, kuten muutenkin yritystoiminna kehittämisessä.
Toinen seikka, mikä vähähiilisyydessä on syytä huomioda ovat muut ympäristövaikutukset. Jos ja kun syödäänkin vähähiilisesti niin se ei vielä tarkoita, että valinnoissa saisi unohtaa kokonaisuutta.
Hiilijalanjälki on vain yksi tapa mitata ruoan ympäristövaikutuksia. Ei tule unohtaa, että ruoalla on vesijalanjälki, viljan tuotannossa käytetään lannoitteita ja toisaalta lihan tuotannossa on muistettava eettiset tekijät. Kalan kohdalla kysymys voi olla liikakalastuksesta.
Valittavan ja tehtävän ruoan pitäisi huomioida kaikki mainitsemiani asioita ja moni muita muuttujia. Pieni hiilijalanjälki ei kerro siis kaikkea vaan on vain osatotuus.
Riisi ja ohra
Vähähiilinen lounas on erittäin hyvä idea. Gluteeniton ruokavalio on sellainen, jossa ei voi syödä ohraa eikä vehnää (pasta). Lihan sekä kalan ja juustonkin jätän mielelläni pois, mutta harmittaa, jos riisiä korvataan ohralla lounasravintolassa. Ainoaksi "vaihtoehdoksi" gluteenittomaan ruokavalioon jää iänikuinen peruna ja tietenkin liharuoka, jota en halua valita. Toivottavasti Fazer Amica pitää riisin yhtenä vaihtoehtona lounailla, sillä se tuo gluteenittomiin kasvislounaisiin vaihtelua.
Kasvisruuan päästöt
Minua ihmetyttää "kasvisruokalogiikka". Ruuan pitäisi olla "vähähiilistä". Siitä seuraa, että lihaa pitäisi välttää, koska lehmät syödessään kasvisruokaa päästävät hirmuisia metaanipäästöjä. Eikö ihminen muka päästä metaania syötyään kasvisruokaa. Kaikki armeijan käyneet muistavat torstaipäivien katkun. Vähähiilinen ruoka kuuluu samaan sarjaan kuin kosher. Jokainen tulee uskollaan autuaaksi.
Torvi, onko mielestäsi
Torvi,
onko mielestäsi ihmisen ja lehmän ruoansulatusjärjestelmä verrannollinen toisiinsa? :D
Ihminen ja sika kyllä muistuttavat toisiaan enemmän niin fyysiseltä kooltaan kuin ruoansulatusjärjestelmältäänkin, mutta lehmä ei; kritiikkisi meni siis täysin metsään.
Lihansyönnin
Lihansyönnin ilmastovaikutukset eivät liity pelkästään metaanipäästöihin, vaan myös esimerkiksi siihen että energia menee "hukkaan" kun ensin kasvatetaan rehua joka syötetään eläimelle jonka sitten syö vasta ihminen. Eläin kun ei muuta ravintoa suoraan massaksi.
Lisäksi syntyy päästöjä kotieläintuotannossa käytettävästä energiasta.
On huvittavaa että heti kun puhutaan kasvisruuasta, joku keksii verrata hernekeittoa piereskelyyn. "lihansyöjälogiikkaa"?
Vähähiilisyydestä kiinnostuneet...
...vierailkaapa Asokassa. http://asoka.fi
Tuota kasvissyöjäihmisen ja
Tuota kasvissyöjäihmisen ja lehmän metaanipäästöjä on pohdiskellut myös kansanedustajamme Mieto, jolla on myös valtaa päättää asioista. Mielestäni melko pelottavaa.
Kirjoita uusi kommentti