Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Vanhenevasta mantereesta kohti nuorten Eurooppaa

VIHREIDEN nuorten ja opiskelijoiden järjestö bloggaa Vihreän Langan sivuilla joka toinen viikko.

VIHREIDEN nuorten ja opiskelijoiden järjestö bloggaa Vihreän Langan sivuilla joka toinen viikko.

14.5.2014

Saara Ilvessalo

Suuri osa nuorista on elänyt leijonanosan elämästään Euroopan unionin kansalaisina – osa myös syntynyt EU-aikana. Nuoret ovat kuitenkin aliedustettuina niin Euroopan parlamentissa kuin muussakin päätöksenteossa. Voimme rakentaa hyvää tulevaisuutta Euroopalle vain pitämällä nuorten hyvinvoinnin agendalla.

EU:n nykyinen nuorisotakuu edellyttää jäsenmaiden takaavan kaikille alle 25-vuotiaille nuorille työ- tai koulutuspaikan neljän kuukauden kuluessa työttömäksi joutumisesta. Nuorisotakuun toteuttamiseen on unionin budjetissa suunnattu kuitenkin vain 6 miljardia euroa, kun asiantuntijat arvioivat tarpeellisen summan olevan 21 miljardia. Jos budjetointi on vajaavaista, valuvat rahat hukkaan. Jos taas investoimme nuoriin tarpeeksi, saamme summan moninkertaisena takaisin.

Yli 7,5 miljoonaa 15–24 -vuotiasta eurooppalaista on tällä hetkellä vailla työtä tai koulutuspaikkaa. Korkean työttömyyden alueilla ongelma ei ole yksin nuorisotyöttömyys vaan työttömyys ylipäätään. Työttymyys nuorella iällä jää kuitenkin helposti pysyväksi ja vaikuttaa yksilön loppuelämään vielä traagisemmin kuin hetkellinen työttömyys myöhemmin elämässä.

Väestön ikääntyessä nuoren sukupolven pääsy (maksuttomaan) koulutukseen ja työelämään täytyy siksi turvata. Nuorten kannalta erityisen tärkeää on myös vapaan liikkuvuuden säilyttäminen sekä edistäminen ja vaihto-ohjelmien turvaaminen.

Euroopan unionin on investoitava työllistäviin hankkeisiin, kuten raideprojekteihin, uusiutuvaan energiaan ja palvelualoihin: panostamalla vihreään teknologiaan, palvelualoihin ja ekotehokkaisiin aloihin teemme työllisyyden lisäksi palveluksen ympäristölle ja taloudelle.

Myös pk-yritysten lainansaantia pitää helpottaa ja nuorten yrittämistä tukea. Harmaa talous ja veroparatiisit poistamalla unionilla olisi käytettävissä satoja miljardesa esimerkiksi nuorisotakuun toteuttamiseen – Ensimmäinen askel olisi poistaa yritysverokilpailua jäsenmaiden välillä.

Nuoriin panostaminen on ennaltaehkäisyä ja tasa-arvoa: oikeus hyvään vanhuuteen kuuluu myös nykynuorille. Äänestysikäraja eurovaaleissa pitää laskea 16 ikävuoteen, ja nuorten kuulemiseen on kehitettävä nuorille luontevia ja selkeitä välineitä esimerkiksi internetissä. Kuulemisen kokonaisuus ei saa olla sekava, mutta erilaisille ihmisille on luontevaa käyttää ääntään eri tavoin. opiskelijoiden ja nuorten ääni täytyy saada kuuluville valmisteluun ja päätöksentekoon.

Huolehtimalla sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta ohjaamme Eurooppaa kestävälle tielle. Mantereemme tarvitsee nuorta näkökulmaa: Vanhenevasta unionista voidaan luoda nuorten Eurooppa päästämällä myös nuoret vallan kahvaan.

Kirjoittaja on vihreiden eurovaaliehdokas, Turun vihreiden puheenjohtaja ja kaupunginvaltuutettu.





Viite