”Money, madam!”
Pieni kylä Langano-järven rannalla eteläisessä Etiopiassa. Olemme matkalla paratiisiin, vehreiden puiden siimekseen rakennettuun ekomajataloon, kun vastaan tulee ongelma. Lujaa virtaavan joen yli vie metallisesta rahtikontista rakennettu silta.
Kattoteltalla ja katolle kiinnitetyillä dieselkanistereilla varusteltu auto ei mahdu kulkemaan sen läpi. Kun pysähdymme purkamaan tavaroita katolta, ympärille juoksee joukko paljasjalkaisia, takkutukkaisia tyttöjä. He puristavat toisiaan kädestä, katseet naulittuna meihin.
Tervehdin tyttöjä. He kihertävät häkeltyneinä, ja alkavat sitten jutella. Keskustelun katkaisee nainen, joka ojentaa kätensä kasvojen eteen, tökkii sormella rintaa ja toistaa ”Money!” Osa tytöistä liittyy kuoroon. ”Money! Money!” Työnnän iholle tunkevat kädet pois yllättävän kiukun vallassa.
Myöhemmin, katsellessa järveltä palaavia kalastajia, jään miettimään kerjäämisen herättämiä reaktioita. Miksi kerjäävän ihmisen kohtaamiseen ei totu koskaan? Miksi osa kerjääjistä herättää lohduttoman surun, osa ärtymystä tai raivoa?
Uskon, että järjen säilyttäminen keskiluokkaisessa elämässä edellyttää, että suljemme jatkuvasti silmiä toisten ihmisten hädältä. Se ei ole tekopyhää, vaan pakollinen mekanismi mielenterveyden säilyttämiseksi. Kerjäläisten kohtaaminen kaupungeissa, joissa osalla ihmisistä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kerjätä, horjuttaa mekanismin.
Etiopian Addis Abebassa kävellessä vierellä kulkee jatkuvasti paljasjalkaisia lapsia, vauvan lanteilleen sitoneita naisia ja maassa raahautuvia vammaisia, jotka nykivät vaatteista, työntävät kädet iholle ja pyytävät, pyytävät ja pyytävät.
Ulos lähtiessä on mietittävä miten suhtautua: antaako rahaa tai ruokaa, ja jos niin kenelle? Vai kävelläkö niin kuin hihassa roikkuvat ihmiset olisivat ilmaa, vaikka heidän ruhjeinen ihonsa seuraa uniin?
Luulen, että suureksi osaksi pellistä ja muovista rakennettuun Addis Abebaan on noussut yksi Afrikan hienoimmista hotelleista, ja monta hienoa ravintolaa osittain tästä syystä. Ei siksi, että ne joilla on varaa voisivat nauttia kalliiden linnakkeiden mukavuuksista vaan siksi, että niiden sisällä voi kuvitella, että ulkopuolinen kaupunki elää yhtä mukavasti.
Kylän kerjäävät tytöt eivät surettaneet, vaan suututtivat. Veneitä katsellessa mietin miksi. Siksi, että heille kerjääminen ei ollut keino selvitä, vaan tapa reagoida valkoihoiseen ihmiseen? Ja koska sellaiset tilanteet murtavat mahdollisuuden, joskin keinotekoisen, kohdata ihmiset tasavertaisemmalla tasolla? Saako siitä hermostua?
Vanhan etiopialaisen miehen mielestä sai. Hän hääti tytöt pois risulla, ja tuli hyppimään kanssani auton puskurin päällä niin, että saimme juuri ja juuri ajettua konttisillasta läpi.
- Tappamisen kieltävästä laista (10.2.2012)
- Luomuperuna? Ei missään tapauksessa! (8.2.2012)
- Tuulivoiman varaan ei voi jättäytyä! (7.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Lähimmäisenrakkaus ehkä? (3.2.2012)
- Mamujen työttömyysaste on yli (1.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Mittauksista (1.2.2012)
- Greenpeacehan voisi ojentaa (1.2.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- Ei hyvältä näytä (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- Pelastakkaa kanssamme RADION BIODIVERSITEETTI (29.1.2012)
- vegaanisuus/veganismi (28.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)
Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.
Seuraava askel
suhteessa kerjäläisin lienee sitten välintpitämättömyys.
Ei voi kritisoida
Kerjäläislaumojen, -massojen tai yksittäisten kerjäävien ihmisten kohtaamiseen ei totu koskaan, eikä kukaan, joka ei ole joutunut paljon kohtaamisia kestämään voi kritisoida kenenkään suhtautumista tai tuntemuksia. Eikä sittenkään, vaikka olisi omat ratkaisunsa joutunut tekemäänkin.
Kerjäläisistä saa ja pitää suuttua ja närkästyä, vaikka raivostuakin, kunhan pitää mielessä, että vihan oikeampi kohde on muualla kuin kerjäävässä yksilössä. Tai laumassakaan.
Jos maailma ei olisi epäoikeudenmukainen, kerjäläisiäkään ei olisi. Mutta maailma on ja kerjääminen on lieveilmiö, joka ei heti katoa. Tilannetta ei kuitenkaan saada muuttumaan kokemalla jatkuvaa, lamauttavaa syyllisyyttä, joskaan ei myöskään sulkemalla silmät lopullisesti.
Oletko rassisti?
On hyvä että tunnistit itsestäsi inhan
Homma-rassistin.Lisäksi vielä kirjoitat
hyväksyvästi risuilla pieniä tyttölapsia
hakkaavasta mustasta miehestä.
Jos VHM olisi tehnyt saman niin
minkälainen älämölö siitä olisi noussut?
Omia kokemuksia ja ajatuksia
Kerjäläisten kohtaaminen reissuilla on henkisesti aina hankalaa...itse ratkaisin sen niin että en antanut kenellekkään mitään. Eniten hatutti terveet nuoret miehet jotka uivat iholle ja pyytävät apua..lähtivät kun sanoin että olet nuori terve mies auta itse itseäsi, hanki työ ja pysy rehellisenä... lapset ovat oppineet että aina kannattaa pyytää valkoiselta, eikä heitä voi syyttää kun eivät muuta tiedä ja turistit ovat heidät opettaneet. Ainut jolle saattaisin jotain antaa on raajarikot yms. oikeasti huonossa jamassa olevat. Nämä siis alueilta joissa turismi jyllää. Takametsissä on sitten ihan omat jutut eikä siellä suoranaisesti kerjätty vaikka savimajoissa vierailin yksityismatkalla...
Tilaisuus tekee kerjäläisen
Köyhissä maissa, joissa ei ole valtion ohjaamaa sosiaaliturvaa ovat almut kaikkein vähäosaisimmille (vammaiset, yksin jääneet vanhukset ym.) sosiaaliturvan vastine. Keino selvitä. Länsimaalainen on kohdalle sattuessaan erityisen arvokas, koska häneltä voi saada suhteessa paljon enemmän rahaa. Valkoisen länsimaalaisen kohdalla kuitenkin apajalle kiirehtivät myös terveet ja sellaiset, jotka oman yhteiskuntansa mittapuulla ihan pärjäävät. Eivät he normaalisti alentuisi kerjäämään, mutta kun valkoiselta voi tuurilla saada summan, joka vastaa kuukauden palkkaa normaalista työstä, niin tilaisuus tekee kerjäläisen.
Oma linja ulkomailla on ollut että almuja ehdottomasti vain sellaisille joilla ei ole muuten mahdollisuutta elantoaan saada kuin almuilla. Muut eivät niitä (oman yhteiskuntansa mittapuulla) tarvitse. Jos haluaa kerjääviä ilahduttaa, niin antaa voi rahan sijasta jotain muuta. Erityisesti kynä on lapsille oikea hitti ja tuntuvat ilahtuvan siitä enemmän kuin rahasta.
"Jalo villi"
Myöhemmin, katsellessa järveltä palaavia kalastajia, jään miettimään kerjäämisen herättämiä reaktioita. Miksi kerjäävän ihmisen kohtaamiseen ei totu koskaan? Miksi osa kerjääjistä herättää lohduttoman surun, osa ärtymystä tai raivoa?
Eiköhän kyse ole joillekin niin tavanomaisesta "jolo villi" -asenteesta, joka olosuhteiden pakosta on korvautunut "jalo kehitysmaan köyhä" -asenteella. Kun reaalimaailmassa sitten käy ilmi että köyhyys ei jalostakaa vaan myös kehitysmaan köyhä voi ihmisenä olla olla aivan yhtä vastenmielinen ja ihhottava kuin kuka tahansa muukin, se aiheuttaa raivo- ja kieltämisreaktion.
Kirjoita uusi kommentti