Ahdistava lumimyrsky

Tuli lunta. Ainakin pääkaupunkiseudulla työmatkaliikenne takkusi ja ihmiset kahlasivat, liukastelivat ja kaatuilivat.

Seisoin sohjossa kadunreunassa odottamassa liikennevalojen vaihtumista. Suojatien viereen oli aurattu valtava lumikasa. Kadulla autot ajelivat miten sattui.

Viereeni käveli pieni, ehkä noin kymmenvuotias poika, joka pysähtyi paikalleen ja katsoi minua ylöspäin.

"Ahdistaako tämä lumi sinua yhtään?" poika kysyi muitta mutkitta.

Vastasin että ei ahdista, vaan nietokset ovat mielestäni mukavaa vaihtelua kaupungin mustalle pimeydelle.

"Ai. Mua se kyllä ahdistaa", vastasi keskustelukumppanini. Hänen mustassa pipossaan oli hiutaleita.

Valo vaihtui. Tiemme erkanivat ennen kuin ehdin selvittää pikkumiehen ahdistuksen perimmäisiä syitä.

Jäin miettimään lyhyttä kohtaamista kinosten keskellä.

Olin luullut, että toistuvat lämpimät talvet olisivat niitä ahdistavia asioita.

Mutta jos on helsinkiläinen lapsi, niin lumettomat talvikuukaudet taitavat olla koko elämänkokemuksen perusteella enemmän sääntö kuin poikkeus.

Joten mikseipä lumi olisi lapsen näkökulmasta ahdistava asia: ainakin jos sitä tulee nopeasti ja paljon, kaupunki ei yksinkertaisesti toimi kunnolla. Kaikki menee vähän sekaisin.

Mutta ehkä ahdistus on kuitenkin pieni hinta sen kokemisesta, että talvella voi tosiaan joskus sataa lunta.

Muutaman kymmenen vuoden päästä lumimyräkkä taitaa häiritä Etelä-Suomessa aika harvoin.