Egyptiläinen, israelilainen ja amerikkalainen...
Pohdimme egyptiläisen ystäväni kanssa Gazaa. Mitä sodalle ja koko Israelin ja Palestiinan konfliktille pitäisi tehdä.
Ystävä on älykäs, liberaali muslimi. Hänen äitinsä on myös liberaali ja koulutettu, mutta vihaa Israelia niin paljon, että liimaa Israelin suurlähetystön seinään kuvia tapetuista palestiinalaislapsista, ja rähjää lähetystön vartijoille.
”Älä heitä kiusaa, he tekevät vain työtään”, ystävä sanoo, mutta äiti sen kuin metelöi.
Sitten pohdimme Gazaa amerikkalaisen ystävän kanssa. Hän kiusaantui ajatuksesta, että Israelin siviileihin kohdistuvat iskut olisivat yhtä pahoja kuin Hamasin ampumat raketit.
”Yhdysvalloissa Israelin armeijan tekoja ei moraalisesti voi verrata terroristien käsittämättömään pahuuteen.”
Israelilainen tuttava laittoi sähköpostin.
”Minua ei onneksi ole vielä kutsuttu rintamalle”, hän kirjoitti.
”Jos kutsu tulee, on pakko mennä.”
Egyptiläinen, amerikkalainen ja israelilainen olivat samaa mieltä muutamasta asiasta: Israelin ja Palestiinan kriisi voidaan, ja se täytyy, ratkaista. Ratkaisua ei tule, ellei kansainvälinen yhteisö ja molempia osapuolia tukevat valtiot muuta suhtautumistaan kriisiin.
Egyptiläisen mielestä ongelma on Yhdysvaltojen varaukseton tuki Israelille, riippumatta siitä, millaista politiikkaa maa harjoittaa. Amerikkalaisen mielestä ongelma ovat Hamas, Hizbollah ja Iran, jotka haluavat pyyhkiä Israelin maailmankartalta.
Israelilainen ei sano mitään, sillä hän on lähtenyt kuvaamaan sodasta elokuvaa.
”Blair ei toimi.” ”Sarkozy ei toimi.”
”Mikään ei toimi, ellei sinne saada neutraalia neuvottelijaa.”
Egyptiläiselle neutraali tarkoittaa sellaista, joka ei ole Yhdysvaltain tai Israelin talutusnuorassa. Amerikkalaiselle neutraali tarkoittaa sellaista, joka ei ole sokea Hamasin, Iranin ja Hizbollahin todellisille tavoitteille.
Lattialla lojuu vanha Suomen Kuvalehti, jonka kannessa Martti Ahtisaari sanoi: ”Rauha on tahdon asia.”
Egyptiläinen, israelilainen ja amerikkalainen ovat sitä mieltä, että Martti Ahtisaaren saaminen neuvottelijaksi Gazaan olisi hyvä ajatus. Teemme aiheesta vetoomuksen ja julkaisimme sen internetissä.
Ajattelemme, että kaiken verenvuodatuksen ja toisistaan valovuosien päässä olevien näkemysten keskellä on hyvä olla rakentava. Osoittaa, että jostain täytyy aloittaa.
Seuraavana päivänä tulee viestejä:
”Eikö Suomi liittynyt natseihin toisen maailmansodan aikana? Keitä te olette kritisoimaan Israelia?”
”Ainoa tapa ratkaista konflikti on räjäyttää Israel maailman kartalta.”
”Ahtisaari on typerä, ja koko Nobelin palkinto vitsi.”
- Ilmainen kasvisruokaluento 1.3. Helsingissä (9.2.2012)
- Naisilla on jo oikeus (joka ei toteudu) (9.2.2012)
- Luomuperuna? Ei missään tapauksessa! (8.2.2012)
- Tuulivoiman varaan ei voi jättäytyä! (7.2.2012)
- Maahanmuuttajat eivät paranna huoltosuhdetta (7.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Onko jotain unohtunut? (4.2.2012)
- Taloudellinen päätös (2.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Greenpeacehan voisi ojentaa (1.2.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- komia lista (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Monilla mobbareilla menee oma (27.1.2012)
- Esim. lammasturkki on hyväksyttävissä (27.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)









En voisi olla enempää samaa mieltä
siitä, että jostain pitää aina voida aloittaa ja että yhtään konfliktia ei ratkaista kiistelemällä niiden historiallisesta tai moraalisesta oikeutuksesta. Allekirjoitan vetoomuksenne jo pelkästään sen vuoksi, että tekoja ja ilmauksia tuesta ratkaisulle tarvitaan kaikilla tavoin. Suurin osa meistä ihmisistä haluaa kuitenkin elää elämäänsä rauhassa, välittää läheisistään ja tarjotan paremman elämän mahdollisille lapsilleen. Tämän universaaliuden nimissä uskon Ahtisaaren Nobel-lauseeseen, jonka mukaan kaikki konfliktit voidaan ratkaista. Jopa lähi-itä, vaikka Gazan sota on solmua entisestään pahentanut. PIlvi Torsti, www.pilvitorsti.fi
Lähi-idän tutkijan haastattelu
Kannattaa lukea Lähi-idän tutkija ja Middle East Forum -think tankin johtaja Daniel Pipes haastattelu ja mitä mieltä hän on Israelin ja Hamasin tilanteesta
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/28023-lahi-idan-tutkija-daniel-pipesin-...
Tulisiko Hamasia kunnioittaa laillisena ja varteenotettavana poliittisena voimana, koska palestiinalaiset antoivat järjestölle tukensa demokraattisissa vaaleissa?
DP: Hamas on islamistinen järjestö, joka on vahvasti turvautunut terrorismiin tavoitteidensa saavuttamiseksi, ja sen keskeinen tavoite on Israelin eliminointi ja korvaaminen islamistisella järjestelmällä. Se on terroristinen ja islamistinen järjestö, joka ei ole pelkästään Israelin, vaan koko lännen vihollinen, joten ihmettelen, että kukaan länsimaalainen haluaisi tukea tai auttaa Hamasia. Mielestäni Hamasin kohteleminen legitiimina yhteistyökumppanina olisi vakava virhe.
Onko Israelin ja palestiinalaisten välinen konflikti poliittinen vai uskonnollinen?
DP: Arabien ja Israelin konflikti perustuu pohjimmiltaan muslimien oletukseen, että alue, joka on ollut muslimien hallussa, ei voi kuulua ei-muslimeille. Ajatus, että joku ei-islamilainen kansa ottaa sen haltuunsa, on heille syvästi vastenmielinen.
Silti kovan linjan muslimit ja myös jotkut islamin kriitikot vakuuttavat, ettei ihminen voi olla oikea muslimi, ellei hän noudata islamilaista lakia. Silloinhan tämä ero häivytetään?
DP: On mielenkiintoista, että islamistit ja myös ne, joiden mielestä islam itse on ongelma, väittävät, että olen väärässä, ja että islamismi onkin islam. Islamistit sanovat näin, koska he haluavat osoittaa, että heidän versionsa islamista on ainoa mahdollinen. Ja ne, jotka pitävät islamia ongelmana, sekoittavat uskonnon ja ideologian. Mielestäni se on virhe. Vaikka uskoisimme, että näin olisi, länsimaalaisina ja ei-muslimeina joudumme hyväksymään minun näkemykseni, koska länsimaalainen hallitus ei voi taistella islamia vastaan.
Valtiomme eivät ole ristiretkeläisvaltioita. Siksi meidän täytyy taistella islamismin ideologiaa, eikä islamin uskontoa vastaan. Me osaamme taistella ideologioita vastaan, me taistelimme fasismia ja kommunismia vastaan. Me emme voi taistella uskontoa vastaan. Jos tämä konflikti pelkistetään uskontoon, meillä ei ole välineitä itsemme puolustamiseen.
Mitä eurooppalaiset voivat tehdä pahemman kriisin ennakoimiseksi?
DP: Eurooppa voi tehdä paljonkin. Ensimmäisenä askelena voisitte integroida muslimit. Eurooppalaiset valtiot ovat kuin isoja perheitä. Kuuluminen niihin edellyttää verisidettä maahan, tai ainakin koulunkäyntiä siinä maassa, yhteistä kieltä ja uskontoa. Nyt ensimmäistä kertaa monet eurooppalaiset maat, jopa kaikki paitsi Ranska, joutuvat pohtimaan, mitä tarkoittaa olla suomalainen, ruotsalainen tai portugalilainen. Teidän ei tarvinnut koskaan ennen selvittää tätä, mutta nyt on pakko. Tämäkin on kriisi, joka vaatii huomiota. Mitä tehdä ihmisille, jotka ovat eri näköisiä, rukoilevat tai syövät eri tavalla? Miten voidaan kehittää kansalaisuus, johon he mahtuvat mukaan?
Eurooppalaisten tulisi myös saada enemmän lapsia, jotta heidän sivilisaationsa säilyisi. Teidän syntyvyytenne on nyt erittäin alhainen. Ellei se kasva olennaisesti, on vaikea nähdä, miten sadan vuoden päästä Eurooppa voisi olla vielä sellainen kuin se on nyt.
Maahanmuuttajilta taas tarvitaan enemmän halukkuutta osallistua, ja hyväksyä eurooppalaisen sivilisaation olemassaolo – halua elää sen osana, eikä muuttaa sitä.
Ilman sotaa, ei ole rauhaa.
Ilman sotaa, ei ole rauhaa.
Daniel Pipeksen kapea näkemys
+++++++
Lähi-idän tutkijan haastattelu
Hannes | 20.01.2009 12:38
Kannattaa lukea Lähi-idän tutkija ja Middle East Forum -think tankin johtaja Daniel Pipes haastattelu ja mitä mieltä hän on Israelin ja Hamasin tilanteesta
--------
Eurooppalaisten tulisi myös saada enemmän lapsia, jotta heidän sivilisaationsa säilyisi. Teidän syntyvyytenne on nyt erittäin alhainen. Ellei se kasva olennaisesti, on vaikea nähdä, miten sadan vuoden päästä Eurooppa voisi olla vielä sellainen kuin se on nyt.
++++++
1. Eurooppalaisten ei tule lisääntyä tippaakaan nykyisellä kuormitustasolla. Pikemminkin vähentyä. Lisääntyminen ja eurooppalainen ekologinen jalanjälki on yhdessä ekokatastrofi. Se on sitä tässä muodossa Pohjois-Amerikassa. Parempi säilyttää sivilisaatio pitämällä rajat suljettuina siirtolaisuudelta. Jyrkkä ei kaikenmuotoiselle siirtolaisuudelle. Mitä emme voi tehdä omin voimin, saa jäädä tekemättä.
2. Sadan vuoden kuluttua maailmassa on tuskin yhtä miljardia asukasta ja siinä kokonaisuudessa Eurooppa näyttäytyy kyllä ehkä ihan hyvänä. Väestöräjähdys ja sitä seuraava ilmastonmuutos hoitavat väestön maapallon ekologisen kestokyvyn sallimalle määrälle. Luonnonlaki. Ihan ekaks väestöä karsii ensi vuosikymmenellä alkava öljykriisi. Ilman halpaa öljyä maapallo ei pysty ruokkimaan lähes 7 miljardin suuruista väestöä.
Täytyy muistaa että ilmastonmuutos on väestöräjähdyksen suurin kausaali. Muita ovat resurssien loppuminen, näistä tärkeimpiä halpa öljy ja puhdas vesi.
Näitä suuria asioita kannattaa ajatella poikkitieteellisesti.
Kirjoita uusi kommentti