• Teemat:
  • Arki
  • Helppo kasviskeittiö!
  • Politiikka 2.0
  • Henkilö


Hurskaita tekoja

5.12.2008

Vihreys on tänä vuonna lyönyt itsensä läpi suomalaisessa yhteiskunnassa ihan uudella tavalla. Ilmastonmuutoksesta puhuvat jo kaikki, Helsingin Sanomia, Kauppalehteä ja konservatiivisimpia poliitikkoja myöten.

Vihreän Langan toimitus päätti etsiä tämän muutoksen tekijöitä ja antaa heille maailmanhistorian ensimmäiset Vihreä Lanka -palkinnot.

Emme niinkään halunneet palkita Vihreän liiton poliitikkoja, ympäristöaktiiveja tai muita ilmiselviä tapauksia, jotka ovat puurtaneet näiden asioiden eteen jo vuosia.

Etsimme ennen kaikkea uusia nimiä, jotka ovat tehneet ekotekonsa yllättävissä yhteyksissä. Halusimme antaa mainetta, kunniaa ja kunniakirjat sankareille, jotka ovat luoneet uutta modernia yleisvihreyttä.

Kategoriat syntyivät helposti: kansalaisrohkeus, kulttuuriteot, puurtajat, yllättäjät. Mausteeksi pientä kivaa, kuten vuoden uudissanat ja lausuntoautomaatit.

Helppoa oli myös listata tökeröimpiä viherpesuyrityksiä ja vuoden turhimpia ilmastojulkkiksia. Kaikki muistivat jalkapalloilija Aki Riihilahden veretseisauttavan lupauksen ”ajaa auton sijaan pyörällä harjoituksiin kerran viikossa – jos ei sada.”

Mutta sitten tulikin tenkkapoo. Homma muuttui vaikeaksi heti, kun aloimme etsiä tekijämiehiä ja -naisia.

Kävi ilmi, että vaikka poliitikko kuin poliitikko ja yritys kuin yritys vakuuttaa olevansa huolissaan ilmastonmuutoksesta, teot ovat yhä vähissä. Kaikenlaista mielipidetason lätinää, oikeaoppisuutta ja vihreää hurskautta on kyllä riittänyt.

Ankaran lehtien selaamisen ja muutaman palaverin jälkeen löysimme onneksi myös palkinnon arvoisia tekoja. Tanja, Tea, Tapio ja te mainiot miehet sähköisissä autoissanne – valinta oli helppoa, koska ehdokkaiden joukko oli niin pieni. Mutta sen arvokkaampi teidän esimerkkinne on.

Olkoon Vihreä Lanka -palkinnon saajien valinta vaikeampaa jo ensi vuonna!

Lisää pääkirjoituksia löydät täältä.

ekoteko yllättävissä yhteyksissä

Nimetön | 05.12.2008 12:27

"Etsimme ennen kaikkea uusia nimiä, jotka ovat tehneet ekotekonsa yllättävissä yhteyksissä."

Tässä oma suosikkini:

"Suurin osa vihreiden eduskuntaryhmän naisista on tänä vuonna valinnut Linnan juhliin kierrätetyn iltapuvun."
http://www.vihrealanka.fi/node/2920#comment-3955

Aki Riihilahti

Aamu | 09.12.2008 1:25

On tainnut jäädä huumorintaju kotiin sillä, joka keksi "palkita" Aki Riihilahden. Tai sitten ei todellakaan tiedä yhtään mitään kyseisestä herrasta. Jos tällainen reikä on yleissivistyksessä niin suosittelen käymään vaikka hänen kotisivuillaan. Eiköhän sen jälkeen Riihilahden kommentit aukea vähän paremmin.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, mielellään omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Viestisi tarkistetaan, minkä jälkeen se ilmestyy sivuille. Viestejä käydään läpi pääsääntöisesti työaikana, muulloin viestit jäävät jonoon ja ne julkaistaan seuraavana arkiaamuna.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Vs. päätoimittaja Jukka Vahti. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 3. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.